Kun jääkiekkoliiga NHL ensi viikolla käynnistyy, kaukalossa kurvaa lukuisia suomalaistähtiä, jotka ovat jopa NHL-kontekstissa tähtiä ensisijaisesti poikkeuksellisen peliälynsä takia. Meksin jääkiekkoasiantuntija Janne Tuunanen pureutuu kysymykseen, mitä on peliäly, miten sitä voi harjoituttaa – ja miksi suomalaisen jääkiekon ”peliälylinjasto” näyttää pelottavia katoamisen merkkejä.
Tuunaustauko
Meksin jääkiekkoasiantuntija Janne Tuunanen porautuu syvälle jääkiekkomaailman syövereihin.
Meksi
Tämän jutun on tehnyt uusi Meksi Urheilumedia.
Kun Suomessa puhutaan peliälystä, mieleen tulee helposti pelisilmä. Pelaaja näkee syöttölinjan, löytää vapaan pelaajan tai tekee kiekollisena jotain, mitä muut eivät nähneet.
Keskushyökkääjälegendat Raimo Helminen tai Esa Keskinen ovat helppoja esimerkkejä tästä. Heidän peliälynsä näkyi erityisesti kiekollisessa pelaamisessa ja kyvyssä löytää ratkaisuja.
Mutta entä Dallas Starsin NHL-puolustaja Esa Lindell? Hänen peliälynsä on hyvin erilaista: se näkyy siinä, että hän on usein oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja pystyy ennakoimaan tilanteita jo ennen kuin ne syntyvät. Eikä Lasse Kukkonenkaan varmaan vahingossa ollut lukuisia kertoja urallaan kiekon edessä?
Onko peliäly vain kykyä nähdä hyvä ratkaisu kiekollisena – vai myös kykyä nähdä, mihin pitäisi sijoittua ennen kuin ratkaisu edes syntyy?
Aleksander Barkov on tästä yksi parhaita esimerkkejä. Hänen hienot kiekolliset ratkaisunsa on helppo huomata, mutta suuri osa hänen peliälystään näkyy tilanteissa, joissa hänellä ei ole kiekkoa. Viime kevään MM-kisoja seuranneet huomasivat, kuinka lähes joka kerta, kun Barkov oli puolustamassa hyökkäysalueella, oli kiekko hetken päästä joko Suomella – tai ainakaan vastustaja ei saanut niistä tilanteista oikeastaan minkäänlaista hyökkäystä.
Hieno syöttö, maali tai yksilösuoritus on helppo nähdä ja arvioida jo pelkästään ottelukoosteista. Paljon vaikeampaa on nähdä oikea-aikainen liike, hyvä sijoittuminen tai se, että pelaaja poisti vastustajalta vaihtoehdon jo ennen kuin tämä ehti käyttää sitä. Tätä eivät kaikki koosteet edes näytä.
Peliälyä tarvitaan kaikissa pelin tilanteissa – kiekollisena ja kiekottomana, hyökkäämisessä ja puolustamisessa. Hyvä peliäly ei aina näytä hienolta. Joskus se näyttää siltä, ettei mitään tapahtunutkaan – koska pelaaja esti sen tapahtumisen jo etukäteen.
Ennen kaikkea meidän pitäisi siis arvioida sitä, mitä pelaaja esti tapahtumasta tai mitkä pelaajan ennalta tekemät asiat mahdollistivat tapahtuman.
Peliälystä puhutaan usein vain yhtenä tai suhteellisen kapeana ominaisuutena, vaikka todellisuudessa se on joukko toisiinsa liittyviä asioita. Toimintojen ketju menee jotakuinkin järjestyksessä: havaitseminen, tulkinta, ymmärtäminen, ennakointi, päätös ja toteutus. Pelaaja kerää informaatiota, ymmärtää mitä tapahtuu, ennakoi mitä seuraavaksi voi tapahtua, tekee päätöksen ja toteuttaa sen. Informaation keräämiseen menevä aika vaihtelee, mutta muuten tämä ketju voi olla ohi silmänräpäyksessä. Sitten alkaakin jo uusi ketju.
Hyvä peliäly ei siis ole vain sitä, että pelaaja näkee ratkaisun, vaan että hän pystyy näkemään tilanteen riittävän aikaisin ja toimimaan sen perusteella.
Peliälyä tai pelisilmää pidetään helposti synnynnäisenä ominaisuutena – että toisilla sitä vain on ja toisilla ei. Mutta onko asia oikeasti näin? Jos ja kun peliäly koostuu havainnoinnista, ennakoinnista, päätöksenteosta ja taidon käyttämisestä, silloin siinä pitäisi olla myös paljon sellaista, mitä voidaan oppia, harjoitella ja kehittää.
Voit lukea jutun loppuun uudesta Meksi Urheilumediasta. Tästä juttuun.