Ei tämän jatkuvaa trilleriä pitäisi olla – Suomelta hämmentävä taantuminen lentopallon NHL:stä SM-liigatasolle

Suomen lentopallomaajoukkue eteni kuin etenikin EM-kisojen neljännesfinaaleihin, kun Kreikka kaatui pudotuspeliavauksessa 3–2. Koko EM-kisojen toinen viikko on kuitenkin ollut Suomelta hämmentävää tervanjuontia hurmoksellisen avausviikon jälkeen.

Purkaamo

Purkaamo analysoi, mitä maailman urheiluareenoilla tapahtui ja miksi.

Meksi

Tämän jutun on tehnyt uusi Meksi Urheilumedia.

Ensiksikin hatunnosto Suomen lentopallomaajoukkueelle. Kreikka kaatui yli kahden ja puolen tunnin väännön jälkeen 3–2, vaikka Suomi oli tappiolla 0–1 ja 1–2. Pelillisesti ottelu oli samaa tervanjuontia kuin alkusarjan päättäneet ottelut Hollantia ja Viroakin vastaan.

Voi jopa sanoa, että Suomi voitti ottelun väkisin. Kun Suomen ykköspelaaja Luka Marttila ei ollut millään päästä vauhtiin, passari Fedor Ivanov suorastaan pakkosyötti palloa yleispelaajalle. Lopussa kiitos seisoi, kun Marttila ratkaisi kahdella perättäisellä onnistumisella trillerimäisen viidennen erän.

Voiton myötä Suomen minimitavoite turnauksessa täyttyi, kun matka jatkuu kahdeksan parhaan joukkoon. Neljännesfinaalissa vastaan tulee hallitseva mestari ja pudotuspelien isäntämaa Italia, ellei Tanska järjestä sunnuntai-iltana kaikkien aikojen yllätystä Italiaa vastaan.

Voitto on EM-kisojen pudotuspeleissä tärkeintä, mutta koko Suomen toista EM-viikkoa on leimannut hämmentävän heikko peli. Hollantia, Viroa ja Kreikkaa vastaan on jouduttu hermopalloille, vaikka tämän tason maat on viimeiset kaksi vuotta suorastaan murskattu.

Suomi ansaitsi kesällä 2026 nousun "lentopallon NHL:ään", Volleyball Nations Leagueen. Tässä vertauksessa "lentopallon SM-liigan" roolia edustaa Euroopan liiga, jonka Suomi voitti sekä vuonna 2025 että 2026.

Suomi pelasi Euroopan liigan vastustamattomasti läpi. Kesällä 2025 tuli vielä alkulohkossa yksi tappio (sattumoisin juuri Kreikalle), mutta menneenä kesänä Suomi voitti kaikki kymmenen otteluaan.

Kun EM-turnauksen alussa tuli vielä perättäiset voitot VNL-joukkueista Belgiasta ja Serbiasta, Suomi oli epäilemättä "NHL-tason" joukkue. Vieläpä hyvä sellainen. Kun kyseessä on nuori ja koko ajan kehittyvä joukkue, "SM-liigataso" piti olla jo pysyvästi peräpeilissä. Horisontissa näkyi jo realistista olympiaunelmaa.

Sen jälkeen tapahtui jotain selittämätöntä. Alkulohkon kaksi viimeistä vastustajaa – Hollanti ja Viro – sekä pudotuspeliavauksessa vastaan tullut Kreikka ovat kaikki Euroopan liigassa pelaavia maita. Juuri niitä samoja maita, joita Suomi on kaatanut mennen tullen nyt kaksi kesää. Vaan ei kaatanut enää.

Hollanti kaatui vielä tuskaisen esityksen jälkeen 3–2, mutta Viroa vastaan tuli tappio viidessä erässä. Näiden tulosten myötä Suomi luiskahti alkulohkonsa kakkoseksi, mutta vielä ensimmäisen pudotuspelikierroksen ei olisi pitänyt olla Suomelle kohtalonpaikka. Vaarallisen lähellä käytiin.

Voit lukea jutun loppuun uudesta Meksi Urheilumediasta. Tästä juttuun.