Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pelihuumoria huokunut Leijonat päätti Sveitsin-turnauksen voittoon – "Kun voittaa viimeisen ottelun, on aika hyvissä asemissa"

Suomen maajoukkueen pukuhuoneessa Sveitsin Fribourgissa parveili sunnuntaina tyytyväisiä jääkiekkoilijoita. Hyvää joulumieltä ryyditti kauden toisen EHT-turnauksen päätteeksi otettu 4–1-voitto isäntämaa Sveitsistä.

Kohtuullisen selvänumeroinen vierasvoitto ei ollut itsestäänselvyys. Suomen maalivahdin Emil Larmin torjuntakaava oli 14+16+12 eli yhteensä 42 torjuntaa. Vastapäädyssä Sveitsin Gauthier Descloux pysäytti kiekon 60 minuutin aikana 22 kertaa.

– Tiukka peli, loppunumerot vähän mairittelevat meitä. Maalivahtimme Larmi pelasi hyvin, Suomen päävalmentaja Jukka Jalonen kertoi STT:lle Sveitsistä.

Sveitsi pelasi Fribourgissa myöhään lauantai-iltana Tshekkiä vastaan. Se ei voinut olla näkymättä Sveitsin jaksamisessa Suomi-ottelun vanhetessa.

– Lyötiin hyvin energiaa kolmanteen erään. Sveitsi oli hyvä alussa, mutta sen vauhtipeli hyytyi, Jalonen huomautti TV5:n haastattelussa.

Tehokkaana maalipaikoissa

Voittonsa Leijonat pohjusti toisessa erässä, jonka avauserän jälkeen tappiolla ollut Suomi vei maalein 3–0. Maalinteossa onnistuivat Teemu Hartikainen, Arttu Ruotsalainen ja Markus Granlund, jonka toinen osuma kolmannen erän avausminuutilla 4–1:een oli ottelun niitti.

Granlund (2+1) ja Hartikainen (1+1) muodostivat kaksi maalia syöttäneen Miro Aaltosen kanssa Sveitsiä vastaan Suomen parhaan hyökkäysketjun.

Vaikka kolmanneksi sijoittunut ja Sveitsin viimeiseksi jättänyt Suomi hävisi Helsingissä Tshekille ja Fribourgissa voittomaalikilpailussa Ruotsille, turnauksesta jäi hyvä maku suuhun. Suomi järjesteli Tshekkiä vastaan ennätyksellisen paljon maalipaikkoja, mutta osumaprosentti jäi alhaiseksi.

– Tshekki-peli oli suhteessa vastustajaan parhaamme, mutta maalinteko tökki. Ruotsi-peli oli tasainen, koska ratkesi vasta rankkareilla. Tänään olimme maalipaikoissa tehokkaampia, Jalonen kehaisi.

– Olen erityisen tyytyväinen siihen, että uudet, vähemmän pelanneet pelaajat onnistuivat, Jalonen lisäsi.

Hartikaisella huumoria

Leijonien hurtin huumorin ilmentymä oli Sveitsin Genevessä pelaava Hartikainen. Hän räjäytti lauantaina sosiaalisen median taituroituaan Ruotsi-ottelun voittomaalikisassa näyttävillä kikoilla höystetyn rankkarin.

Sivuseikaksi jäi, ettei "Härski-Hartikainen" harhautuksineen aivan pystynyt veivaamaan kiekkoa maaliin saakka.

– Positiivista palautetta on tullut, Hartikainen kommentoi TV5:lle some-hitiksi kasvanutta rankkariaan.

Myös EHT-kiertueen avanneessa Turun-turnauksessa marraskuussa Leijonat voitti päätöspelinsä kellistäessään Ruotsin. Kauden kuudesta EHT-ottelusta tappioita on tullut neljä.

– Kun voittaa turnauksen viimeisen ottelun, on aika hyvissä asemissa, Jalonen filosofoi.

EHT-kiertue jatkuu ensi helmikuussa Sveitsissä ja Ruotsissa.