Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uutisten viikon lukupaketissa asiaa somesta ja tulevaisuuden toimittajasta

Välimäki voittotaistelussa Etelä-Afrikassa, lopun seikkailu pudotti suomalaisen kakkossijalle

Sami Välimäki tavoittelee sunnuntaina uransa toista voittoa golfin miesten Euroopan-kiertueella. Välimäki on Etelä-Afrikassa toisena ennen päätöspäivää, lyönnin englantilaisen Dan Bradburyn takana. Johannesburgin kilpailu on kiertueen kauden 2023 ensimmäinen koitos.

Välimäki oli kisan kärjessä ennen lauantain viimeistä väylää, mutta tuplabogi pudotti hänet takaa-ajajaksi. Välimäki löi avauslyöntinsä karheikkoon, ja toinen lyönti suuntautui lääkintäteltan taakse. Lopun seikkailun vastapainoksi Välimäki teki kierroksellaan yhden eaglen ja kuusi birdieä. Suomalaisen yhteistulos on 197 lyöntiä (–16).

Välimäki, 24, voitti Euroopan-kiertueen kilpailun Omanissa maaliskuussa 2020 tulokaskaudellaan.