Nuorten ringettemaajoukkueet kohtasivat torstaina toisensa maailmanmestaruuskisojen ensimmäisessä finaalipelissä Metro Areenalla Espoossa. Ottelu oli alusta loppuun vahvasti Suomen hallussa, eikä Kanadalle jätetty mahdollisuuksia lukemin 10–0.
Suomi on tällä pelillä kiinni MM-kullassa. Viimeksi Suomi on voittanut nuorten MM-kultaa 2013 Kanadan North Bayssa.
Ottelussa lopulta viisi maalia tehnyt Jenna Hakkarainen ylsi hattutemppuun jo avauserässä. Minka Tiihonen antoi ottelussa seitsemän maalisyöttöä ja Minka Levander viisi, ja Kia Kosunen kirjasi tehot 1+3. Maalivahti Siiri Uusitalo piti maalinsa puhtaana 29 torjunnalla. Hyvinkäälläkin pelannut Iina Kupiainen iski yhden maalin pelissä.
Ottelun parhaina pelaajina palkittiin Kanadalta Megane Fortin ja Suomelta viisi maalia syöttänyt hyvinkääläinen Minka Levander.
Nuorten toinen MM-finaali pelataan lauantaina.
Perjantaina Suomen naisten maajoukkue kohtaa Kanadan ensimmäisessä finaaliottelussa Metro Areenalla klo 18.10.