Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päivitämme verkkosivujamme - tilaajien on kirjauduttava uudelleen

Emma Kanervalle kaksi kansainvälistä voittoa Grand Prix -tasolla – vapaaohjelmassa syntyi oma ennätys

Kouluratsastaja Emma Kanerva ja Greek Air jatkoivat voitokasta viikonloppuaan sunnuntain vapaaohjelmassa Saksan Troisdorfissa neljän tähden kilpailuissa.

Voittotulos 78,210 prosenttia maksimipisteistä oli ratsukolle vapaaohjelmasta kauden ennätys. Kilpailutauolta paluu oli parille varsin onnistunut, sillä ratsukko voitti Troisdorfissa myös perjantain 4 tähden Grand Prix’n.

– Erittäin hyvältä tuntuu. Tuli kauden ennätykset sekä gp:ssä että vapaaohjelmassa, ja vapaaohjelmassa oma henkilökohtainen ennätystulos. Ei sitä kovin usein kahden kansainvälisen voiton kanssa kotiin lähdetä, kyllä uskomattomalta tuntuu, Emma Kanerva riemuitsee.

Herningin MM-kilpailuiden jälkeen tänä viikonloppuna kilpailutauolta palanneet Kanerva ja Greek Air tekivät vapaaohjelmansa Rihannan musiikkiin suunnitellulla Sini Spiritin vanhalla ohjelmalla. Onnistunut suoritus palkittiin kauden ennätyspisteillä.

Kanervalla oli Troisdorfissa neljän tähden tasolla mukanaan myös Mist of Titanium, jonka kanssa lauantain Grand Prix Special sujui mukavasti. Ratsukko teki tuloksen 69,128 prosenttia ja oli tiukassa kilpailussa sijalla viisi.

Joanna Robinson ja Diego olivat Grand Prix Specialissa sijalla seitsemän tuloksella 67,723 prosenttia.

Kanerva panostaa myös hallikauteen erinomaisen alkuvuoden jälkeen. Hän haluaa kilpailla niin monessa osakilpailussa kuin mahdollista. Kaikki on kiinni siitä, miten hyvin suomalaisratsastajalle aukeaa kilpailupaikkoja maailmancupeissa.

– Meillä on kahden viikon päästä suunnitteilla mennä maailmancupin osakilpailu Greekin kanssa. Mist of Titanium lähtee myös mukaan ja menee kolmen tähden tasolla.

– Tältä kaudelta on kertynyt niin paljon juhlan aihetta, että täytynee suunnitella kunnon pirskeet, Kanerva nauraa.

Lähde: Ratsastajainliiton tiedote