Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ohjastaja sai yhden mahdollisuuden – ajoi murskavoiton yllättäjällä

Jere Hurme lähti ohjastamansa Precious Rockin kanssa vauhdikkaasti liikkeelle, ja kaksikko sai maukkaan juoksupaikan suosikki Meadow De Luxin takaa. Precious Rock seurasi kovasti menohaluista suosikkia, jonka ohitti jo kirivaiheen alussa. Harri Koivusen tallin ravuri piti vauhtinsa hyvin ja voitti ylivoimatyyliin.

Precious Rock petrasi ennätystään hurjasti lukemiin 1.13,1aly.

– Precious Rock on rehellinen hevonen, kun sillä on hyvä päivä. Se tsemppasi hienosti, Harri Koivusella työskentelevä Jere Hurme kiitteli.

– Oman tallin hevonen oli vielä, jolla on mahtavan mukava omistaja (Sirpa Rouhiainen), että tämä oli erityisen hieno onnistuminen.

Jere Hurme on ohjastanut tänä vuonna aikaisempiin kausiin verrattuna kuin hurmiossa, sillä voittoja on vuonna 2022 tullut jo enemmän kuin koko muulla uralla yhteensä. Vermon voitto oli 26-vuotiaalle Hurmeelle vuoden 13:s.

Kotiradan ruuna hurjana

Lämminveristen kovimmassa sarjassa Veijo Heiskasen valmentama Marschall Match esitti pitkästä aikaa parastaan. Henna Halmeen ohjastama 6-vuotias selätti keulahevosen tämän rinnalta jo kirivaiheen alussa, ja valjakko irtosi parhaaksi näytöstyyliin.

Marschall Match paranteli ennätyksensä lukemiin 1.11,7aly.

– Halusin ajaa vapaata rataa ja antaa mahdollisuuden, Henna Halme perusteli ajotaktiikkaansa.

– Hevonen on nyt kyllä hyvässä kunnossa. Sillä on huonoja lähtöpaikkojakin ollut, muttei se ole ihan tällainen ollut muutenkaan kuin tänään.

Tuplaa voittosumma -lähdön paras oli Juhani Tapanin suojatti Kilchoman.

Tammalähdössä Santtu Raitalan ohjastama Over My Shoulder piti vauhtinsa parhaiten ja otti hallitun ykköstilan.

Toto65-voittoihin ravasivat myös Säfööri ja It's Raining Men. Pelin täysosumalla lunasti 2 486,11 euroa, viidellä oikein sai 86,44 euroa.