Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Savo Volleyn kakkosvalmentaja Penttinen oli vierasvoiton sankareita Loimaalla – "Sinnittelin loppuun saakka"

Savo Volley joutui lauantaina laittamaan Mestaruusliigan vierasottelussaan Hurrikaani-Loimaata vastaan passariksi kakkosvalmentaja Petteri Penttisen, kun molemmat passarit Ilja Ivanov ja Maciej Madej ovat loukkaantuneina.

Liki kahden vuoden tauon liigapeleistä pitänyt Penttinen täytti ruutunsa ja Savo Volley kukisti Hurrikaanin 3–2. Penttiselle ei merkitty pisteitä.

– Jos ei fyysisistä syistä pysty pelaamaan verkon yläpuolella, niin ei voi iskeä eikä torjua. Kunto alkoi pettää jo toisessa erässä ja jalat kramppasivat, mutta sinnittelin loppuun saakka, Penttinen sanoi.

Penttisen viimeiseksi liigakaudeksi jäi 2020–21. Hurrikaanissa hän pelasi neljä kautta 2010–14 ja voitti kolme mitalia.

– Kauden ainoa peli oli mukava pelata juuri Loimaalla, täältä oli hyvät muistot. Meillä on seuraava peli vasta kahden viikon kuluttua ja tuskin minua enää silloin tarvitaan, Penttinen uskoo.

Hakkuri Veikka Lindqvist oli 26 pisteellä vieraiden tehokkain. Michael Michelau teki 20 pistettä. Kautensa aloittaneen Hurrikaanin tehopelaajat olivat 19 pistettä koonneet Kristers Dardzans ja Aleksi Muukkonen.

Akaa-Volley otti kolmannen voiton

Akaa-Volley pelasi jo kolmannen ottelunsa ja otti kolmannen voiton, kun Vantaan Ducks kaatui kotisalissaan 3–2.

– Voitto on voitto, mutta mukavampi olisi saada siitä kolme kuin kaksi pistettä. Peli ailahteli vähän liikaa. Päätöserän alku oli hyvä ja Greg Pettyn syöttövuorolla pääsimme 6–1-johtoon, sanoi Akaa-Volleyn valmentaja Olli Kunnari.

Pikahälytyksellä Ducksiin tullut kokenut Ville Sorvoja oli 19 pisteellä joukkueen tehokkain. Hakkuri Ali Fazli teki vieraille 25 ja Petty 16 pistettä.

– Avauserän voiton jälkeen menetimme selvän johdon toisessa erässä ja kaveri sai siitä uskoa tekemiseensä. Onneksi loppu sujui hyvin, Kunnari tiivisti.

Kyky avasi voittotilin

Liiganousija Kyyjärven Kyky otti toisessa ottelussaan ensimmäisen voiton, kun joukkue kaatoi Kokkolassa kotijoukkueen Tiikerit 3–0 sen kauden avausottelussa.

Kolmatta kautta Kyyjärvellä pelaava hakkuri Oskari Keskinen oli vieraiden tehokkain 16 pisteellä, hän teki vain yhden hyökkäysvirheen. Keskinen pelasi kolme edellistä liigakautta Tiikereissä.

– Oli erilainen lataus palata vanhaan kotisaliin ja vastassa oli paljon tuttuja. Odotin kuittailuja, mutta ne jäivät vähiin. Oli enemmän positiivista, kiva kun fanit muistivat vielä, Keskinen nautiskeli.

Kanadalainen hakkuri Daniel Thiessen oli Tiikereiden tehokkain 18 pisteellä. Jo 12. peräkkäisen liigakauden Tiikereissä aloittanut Antti Leppälä kokosi 14 pistettä.

Tiikerit teki peräti 23 hyökkäysvirhettä, kun Kyky teki niitä vain 8. Torjuntapisteet menivät vieraille 12–3.

– Huikea fiilis oli pelin jälkeen, eka voitto tutulle seuralle liigassa, Keskinen hehkutti.

Hurmoksen hurmos kesti kaksi erää

Joensuulainen Karelian Hurmos avasi liigakauden tyrmäämällä Perungan Pojat avauserässä 25-17 ja toisessa vielä selvemmin 25-12, mutta tauon jälkeen PerPo heräsi ja lopulta Hurmoksen oli tyytyminen 3–2-voittoon.

– Tauon jälkeen joukkue ylpistyi ja alkoi kävellä. Toki meillä oli ottelupallo kolmannessa erässä, mutta kaverin torjunta kesti ja PerPo voitti erän. Pelissä on näin kauden alussa vielä opettelua, sanoi Hurmoksen valmentaja Matti Alatalo.

Hakkuri Eetu Häyrinen teki 24 pistettä Hurmokselle. Oulun Ettasta siirtynyt yleispelaaja Janne Marttila teki 12 ja samasta seurasta siirtynyt keskipelaaja Nuutti Niinivaara 11 pistettä.

PerPon tehokkain oli odotetusti neljättä kautta Rovaniemellä pelaava ruotsalainen hakkuri Fredric Gustavsson 22 pisteellä. Uusia pelaajia viime kauteen verrattuna on paljon, ja heistä keskipelaaja Daniel Wetter oli 13 pisteellä tehokkain.