Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Turun Palloseuran neljäs voitto putkeen nosti seuran liigakakkoseksi

Turun Palloseura jatkoi tiistaina voittoisaa taivaltaan miesten jääkiekkoliigassa. TPS:n voittoputki venyi jo neljän ottelun mittaiseksi, kun joukkue kukisti kotikentällään Lahden Pelicansin niukasti 2–1.

Turkulaisten sankariksi nousi Lauri Korpikoski, joka iski voittomaalin päätöserässä. Korpikoski hyödynsi lahtelaisten karmean harhasyötön ja sijoitti kiekon maalin edestä onnekkaasti verkkoon.

– Hyvä voitto tiukan taistelun jälkeen. Puolustuksemme toimi jo paremmin, mutta parannettavaa jäi monelle osa-alueelle. Emme osanneet käyttää tyhjää tilaa, eikä syöttöpeli sujunut mitenkään mallikkaasti, selvitti TPS:n päävalmentaja Jussi Ahokas.

TPS aloitti ottelun vahvasti, ja 19-vuotias laitahyökkääjä Kalle Väisänen vei kotijoukkueen johtoon avauserän puolivälissä. Myös Arttu Ilomäellä ja Korpikoskella oli mainiot paikat lisätä kotijoukkueen maalitiliä jo ensimmäisessä erässä, mutta Jasper Patrikainen venyi kahdesti huipputorjuntaan.

Pelicans pääsi vauhtiin toisessa erässä, ja Joni Ikonen laukoi tasoituksen erän lopulla. Maali oli vierasjoukkueen kultakypärälle jo kauden viides osuma.

– Pääsimme toisessa erässä hyvin peliin mukaan, mutta tarvittavaa tehokkuutta ei löytynyt edes ylivoimapelissä, Ikonen harmitteli.