Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Edon Maxhuni siirtyy Saksan Bundesliigaan – tarjouksia tuli myös Italiasta ja Kroatiasta

Päättyneenä kesänä Susijengin paidassa MM-karsinnoissa ja EM-kisoissa säväyttänyt Hyvinkään Pontevan kasvatti Edon Maxhuni, 24, jatkaa uraansa Saksan korkeimmalla sarjatasolla. Viime kaudella Hollannin mestarina palkitun Maxhunin on kiinnittänyt riveihinsä Crailsheim Merlins, joka ylsi viime kaudella Saksan cupin hopeasijalle.

– Pari päivää sitten agenttini sai Crailsheimista soiton, että heillä olisi kiinnostusta, ja melkein heti perään heidän päävalmentajansa soitti tarvitsevansa juuri minun kaltaistani pelaajaa joukkueeseen, Maxhuni avaa sopimuksen taustoja.

Maxhuni allekirjoitti näin sopimuksen alkavasta 2022–23-pelikaudesta viimeisenä Susijengin pelaajana tänä kesänä. Hyvinkään Pontevan kasvatti kävi loppukesän aikana useasti lähellä sopimusta, mutta neuvottelut kariutuivat usein kalkkiviivoilla.

– Tuossa oli tarjolla Italiaa, Kroatiaa ja paljon ”melkein-diilejä”, joka oli tietysti vaikeaa, mutta nyt kesän jälkeen voin sanoa, että oli kaiken arvoista odottaa Crailsheimiä ja Bundesliigaa, Maxhuni hymyilee.

– Uskoin, että EM-kisoissa pelaaminen maailman parhaita pelaajia vastaan näyttäisi valmentajille ja scouteille, millä tasolla pystyn kilpailemaan ja pelaamaan voitosta. EM-kisakesä ehdottomasti avasi markkinoita.

Crailsheim Merlins tunnettiin viime vuosina joukkueena, jonka Iisalon veljekset Tuomas ja Joonas nostivat Saksan toiseksi korkeimmalta sarjatasolta Bundesliigan kärjen haastajaksi. Viime keväänä Merlins jäi täpärästi Bundesliigan pudotuspelien ulkopuolelle ja alkavalla kaudella joukkue pelaa Bundesliigan lisäksi FIBA Europe Cupia, josta Maxhuni sai tuntumaa jo viime kaudella edustaessaan Den Boschia.

– Oma tavoitteeni on, että pystyn näyttämään pärjääväni myös isommilla kentillä. Toinen tavoite on pelata parempaa korista kuin viime kaudella, Maxhuni miettii.

– Haasteita tulee, mutta ne pitää hoitaa hyvällä itseluottamuksella ja pää on pidettävä kylmänä. Siirtymä Hollannista Saksan Bundesliigaan on iso, mutta olen näyttänyt aikaisemminkin pystyväni selviämään tällaisista haasteista.

Maaliskuussa 1998 syntynyt Maxhuni palkittiin 16-vuotiaiden poikien SM-sarjan vuoden pelaajana keväällä 2014, jolloin hän johdatti Helsingin NMKY:n ikäluokan Suomen mestaruuteen ja liekitti 29,1 pistettä ottelua kohden.

Syksystä 2013 kevääseen 2017 Maxhuni edusti HBA-Märskyä miesten divarissa. Keväällä 2017 Maxhuni nimettiin Divari A:n vuoden pelaajaksi, kun hän oli viimeistellyt Märskylle 23,8 pistettä, 3,7 syöttöä, 2,7 levypalloa ja 1,0 riistoa ottelua kohden.

Juniorimaajoukkuevuosinaan Maxhuni pelasi 116 maaottelua 14,8 pisteen ottelukohtaisella keskiarvolla.

Märskystä Maxhunin tie vei Yhdysvaltoihin, missä hän edusti Long Beach Statea NCAA-liigassa kahden kauden ajan. NCAA:n keskiarvoikseen Maxhuni tyylitteli 6,8 pistettä, 1,4 levypalloa ja 1,1 syöttöä per peli.

Ammattilaisuransa Maxhuni aloitti kaudella 2019-20 Espanjan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla (LEB Plata), missä hän johti CB Gran Canarian farmijoukkueen peliä 13,5 pisteen, 3,4 syötön ja 2,4 levypallon keskiarvoin. Sen jälkeen Maxhuni johti KK Pärnun peliä Viron ja Latvian yhteisliigassa ja johdatti joukkueensa Viron ja Latvian yhteisliigan pronssille ja Viron liigan hopeamitaleille 16,6 pisteen, 4,8 syötön, 1,7 levypallon ja 1,1 riiston keskiarvoin.

Viime kaudella Maxhuni edusti Hollannin suurseura Den Boschia. Den Bosch eteni Maxhuni pelinrakentajanaan Hollannin cupin hopealle ja Hollannin kansalliseen mestaruuteen. Belgian ja Hollannin yhteisliigassa Maxhuni viimeisteli 13,8 pistettä, 5,0 syöttöä ja 2,3 levypalloa ottelua kohden ja FIBA Europe Cupissa 12,5 pistettä ja 3,7 syöttöä ottelua kohden.

Maxhuni debytoi Susijengissä kesällä 2019 ja edusti samana vuonna Suomea Napolin universiadeissa. Tähän mennessä Maxhuni on pelannut 35 miesten maaottelua 8,5 pisteen, 3,3 syötön ja 1,5 levypallon keskiarvoin.

Maxhuni kuului Susijengin vahvuuteen vuoden 2022 EM-kisoissa Prahassa ja Berliinissä.