Kouvolan KooKoo aloitti jääkiekkoliigan räväkästi haalimalla neljässä päivässä naapureiltaan Mikkelin Jukureilta ja Lappeenrannan SaiPalta kahdeksan pistettä. Toinen peräkkäinen voitto SaiPasta irtosi Lappeenrannan Kisapuistossa nelosketjun tehoilla.
– Alussa loimme itsellemme turhaa kiirettä, mutta saimme koneet käyntiin toisessa erässä. Toni Suurosen kolmannen erän alun maali oli todella tärkeä, kiteytti KooKoo-luotsi Olli Salo.
Alivoimataistelijat ja nelosketjun hyökkääjät Olli Korhonen (0+1) ja Suuronen (1+1) voittivat osuutensa tasakentällisin 2–0. Kymenlaaksolaiskasvattien esityksen huipennuksena oli Suurosen päätöserän alussa laukoma KooKoon kolmas maali, jossa Korhonen ja Suuronen niputtivat kahdestaan koko SaiPan viisikon. Miinusmaalit menivät SaiPan vierastyöläisille.
– Kaikki kolme ottelua ketjumme on pystynyt pelaamaan hyvin ja saamaan kiekkoa vastustajan päätyyn. Kaikki eivät ymmärrä työmiesten merkitystä, mutta valmentajan kehut totta kai lämmittävät, kommentoi junioriajoiltaan lempinimellä ”Muhniemen Maltsev” tunnettu anjalankoskelaislähtöinen Korhonen.
Ensimmäisen liigamaalinsa kuusi kautta sitten tehnyt Korhonen, 24, palasi Kouvolaan Peliitoissa, JoKPissa ja Ketterässä vietettyjen Mestis-kausien jälkeen. Hänen onnekseen Ketterä-sopimuksessa oli purkupykälä Liigaan. Liigasivuilla Korhonen on kuvissa vielä SaiPa-paidassa, jossa pelasi viime kaudella kaksi ottelua lainalla Ketterästä.