Keihäänheiton EM-pronssimitalisti Lassi Etelätalo ei pane lainkaan pahakseen, että yleisurheilun perinteinen Suomi–Ruotsi-maaottelu palaa viikonloppuna kahdeksan vuoden tauon jälkeen Helsingin Olympiastadionille.
Pitkän linjan heittäjänä arvokisamitalistiksi kasvanut Etelätalo nimittäin debytoi niin ikään paljon nähneellä "Stadikalla", 34-vuotiaana.
– Minut oli valittu kahdeksan vuotta sitten Helsingissä käytävään Ruotsi-otteluun, mutta satutin käteni hieman ennen maaottelua toisessa kisassa ja jouduin jäämään Ruotsi-ottelusta pois, Etelätalo muistelee.
– Muualla käydyissä Ruotsi-otteluissa olen kyllä heittänyt, hän lisää.
Mitenkään myyttisessä maineessa Olympiastadion ei keihäsmiesten jutuissa ole.
– Siellä on nyt remontin jälkeen kentällä uudet pinnoitteet, että paha sanoa. Olympiastadionilla voi tuuli pyöriä. Sade tekisi heittämisestä hankalampaa, Etelätalo arvioi.
Finnkampenista ansaitulle lomalle
Etelätalolle Finnkampen ja sunnuntain keihäskisa on toinen kilpailu EM-Münchenin jälkeen – ja samalla kauden viimeinen.
– Sitten koittaa loma. Ruotsi-ottelu vielä menee, mutta jälkihöyryillä päästellään. Ei ole kroppa enää niin tuoreessa kunnossa kuin aiemmin kaudella, Etelätalo myöntää.
Hän oli viime perjantaina Lausannen Timanttiliigan kilpailussa viides himpun verran yli 80 metrin tuloksella. EM-tantereella pari viikkoa sitten oma ennätys parantui liki puolellatoista metrillä lukemiin 86,44.
– Oma ennätys olisi voinut parantua kahden viime vuoden aikana muuallakin. Nyt se rikkoontui siinä paikassa, missä pitikin, vuorenvarmana kilpailijana vanhastaan tunnettu Etelätalo myhäilee.
Kaivattu arvokisamitali
Jos jollekin huippu-urheilijalle suomalainen urheilujännäri soi arvokisamitalin, Etelätalon EM-pronssille oli täsmätilaus.
EM-mitali oli hilkulla jo 2014, mutta Münchenissä Etelätalon taakse jäänyt Tshekin Vitezslav Vesely kaappasi kahdeksan vuotta siten Zürichissä EM-mitalin suomalaisen nenän edestä.
Etelätalosta uhkasi tulla menetetty keihäslupaus 2010-luvun puolivälissä loukkaantumiskierteen takia.
– Ei usko varsinaisesti mennyt, mutta olihan se ärsyttävää olla jatkuvasti toipilas eri leikkausten jäljiltä, Etelätalo muotoilee.
Duplantis katsomossa
Ruotsilta puuttuu miesten keihäskilpailusta maan pitkäaikainen ykköslinko Kim Amb, joka on pannut keihäät tältä kaudelta jemmaan.
Niin sanotussa paperimaaottelussa Ruotsi on Suomea miehissä 12 pistettä edellä, kun naisissa asetelma maiden välillä on päinvastainen.
– Jokainen maaottelupiste on tärkeä, Etelätalo huomauttaa.
Hänen kanssaan Suomen värejä keihäspaikalla puolustavat vaihtomiehet Janne Läspä ja Teo Takala.
Maaottelun voittokamppailun kannalta avainrooleissa Suomelta ovat keskimatkoilla urakoivat juoksijat Sara Kuivisto ja Joonas Rinne sekä ratakierrosta aidoilla ja ilman juokseva Viivi Lehikoinen.
Euroopan mestareista Olympiastadionilla nähdään myös seipään supertähti Armand Duplantis, mutta katsojana.