Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Naisleijonat voiton makuun MM-Tanskassa – kohuhyökkääjä Tapani palasi maalin kera

Suomi avasi voittotilinsä kahden vaikean ottelun jälkeen Tanskassa pelattavassa jääkiekon naisten MM-turnauksessa, kun Japani kukistui maanantaina lopulta helposti 9–3. Kanadalle ja Yhdysvalloille kisoissa aiemmin hävinnyt Suomi kohtaa alkulohkossa vielä Sveitsin tiistaina.

Suomi johti avauserän jälkeen vain 2–1, mutta karkasi toisessa erässä tekemällä neljä maalia. Viivi Vainikka ja Elisa Holopainen tekivät kumpikin kaksi maalia ottelussa. Muut maalintekijät olivat Sofianna Sundelin, Susanna Tapani, Petra Nieminen, Nelli Laitinen ja Sini Karjalainen.

Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan hurjassa kiekkosateessa ollutta maalivahti Anni Keisalaa tuurannut Meeri Räisänen kirjasi 17 torjuntaa. Hänet ohitti kolmesti siskokset Shigan perheestä, kun Japanin ykköspelaaja Akane Shiga teki kaksi ja pikkusisko Aoi yhden.

– Oli todella erilainen peli kuin aikaisemmat. Yhdeksän maalia ilahdutti totta kai. Oli pitkiä aikoja, kun hallittiin peliä ja näkyi niitä asioita, mitä haluttiin. Toki oli myös vaiheita, mitkä oltaisiin voitu pelata tehokkaammin ja eri tavalla, päävalmentaja Juuso Toivola tiivisti Japanin kohtaamisen.

Kahden runkopelaajan paluulla "positiivinen vaikutus"

Lauantaina pelatussa Yhdysvallat-ottelussa poissa kokoonpanosta oli tähtihyökkääjä Tapani osallistuttuaan ystävänsä hääjuhlaan ja nostettuaan sitä myöten kohua Suomessa. Nyt Tapani oli jälleen ykkösketjussa yhdessä Michelle Karvisen sekä pelikiellosta vapautuneen Niemisen kanssa.

Molemmat pääsivät maalin makuun, Tapani hienolla yksilösuorituksella ja Nieminen ujutuksella Laitisen syötöstä. Kahden runkopelaajan paluu ilahdutti tietysti valmentaja Toivolaa.

– Varmasti joukkueen kokonaisuuden kannalta oli positiivinen vaikutus. Hyvä että ovat nyt mukana.

Naisleijonat kukisti Sveitsin helmikuussa Pekingin olympiapronssipelissä 4–0. Tiistaina pelataan MM-alkulohkon kolmossijasta.

– Taas erilainen vastustaja. Heillä on taitavia yksilöitä, ja tarkkana pitää olla ja puolustaa huomattavasti paremmin (kuin Japania vastaan). Ja jatketaan tuota maalitehtailua, se sopisi minulle, Toivola toivoi tiistaihin.