Sveitsi 2014, Qatar 2019, Japani 2021 ja Yhdysvallat 2022. Keihäänheittäjä Lassi Etelätalo on edennyt finaaliin kaikissa aikuisten arvokilpailuissaan ja finaaleissakin joka kerta kolmelle viimeiselle kierrokselle. Etelätalon tehtaan takuu mitataan seuraavaksi perjantaina Saksassa, kun hän heittää EM-kilpailujen karsinnassa.
– Kävi tuuri, että pääsin toiseen ryhmään ja olen viimeinen heittäjä. Voin seurailla, mitä muut heittävät ja tarkkailla tilannetta. Ei tarvitse välttämättä käyttää kaikkia heittoja, vaikkei karsintarajaa (83,50) heittäisikään. Viimeisenä näkee tilanteen, Etelätalo kertoi torstaina Suomen joukkueen hotellilla.
– On siinä myöhemmässä karsintaryhmässä sekin hyvä puoli, että voi nukkua pidempään, hän velmuili.
MM-kilpailujen kuudennen sijan jälkeen Etelätalo heitti Suomen mestariksi Joensuussa. Viimeisellä syntynyt voittotulos 84,62 vihjailee miehen olevan kunnossa.
– Hyvässä muistissa on kasinelonen. Aloitetaan siitä. Kalevan kisojen jälkeen oli pari päivää lepoa. Sitten tähtäin siirtyi tiukasti tänne. Ei tarvinnut erityisesti hakea latausta EM-kilpailuihin.
Münchenin olympiastadionin pyörivissä tuulissa riittää kesytettävää. Myös sade uhkaa karsintaa.
– Toivottavasti ei ole kaatosade, koska silloin on vaikea saada otetta keihäästä. Pikkusade ei haittaa. Toivottavasti olisi kaikille tasapuoliset olosuhteet.
Sopiva pieni kihinä
Keihäsmitali on kansan mielissä kisoista toiseen, mutta edellisestä on jo kuusi vuotta. Antti Ruuskanen heitti pronssille EM-Amsterdamissa 2016.
Etelätalo ei koe mitalipaineita, vaikka piikkiheitto tasaisen varman suorittajan sarjassa voisi taata kiiltävät kotiinviemiset.
– Ei ole tullut ulkopuolelta. On vain ne, mitä itse asettaa. Enkä aseta itselleni paineita. Menee kuin normaalistikin arvokilpailuissa.
Suomen keihäsmiehistä Toni Kuusela kiistää jännityksen, mutta Toni Keränen myöntää jännittävänsä sopivasti.
– On tervettä jännitystä ja sopiva pieni kihinä, että pääsisipä heittämään. Huolestuttaisi, jos ei jännittäisi, Keränen sanoi.
Etelätalo ei höntyile
Keränen karsiutui MM-kilpailuissa ja hävisi Kalevan kisoissa EM-paikan Kuuselalle. Keränen nousi kisakoneeseen, kun Oliver Helander myönnettiin vihdoin heittokyvyttömäksi. Kuuselalla on takana karsiutuminen Tokion olympialaisissa, joten Etelätalolta voi kysyä vinkkejä karsintojen painekattilaan.
Kuinka paljon kokemus tuo varmuutta?
– Tuohan se, mutta en muista, että olisin höntyillyt sen enempää ensimmäisissäkään arvokilpailuissa. Tavoitteena on olla fyysisesti parhaimmillaan arvokilpailuissa. Teen teknisesti hyvän suorituksen, niin sitten menee hyvin. Varsinkin finaaleissa, Etelätalo sanoi.
Perjantai näyttää sen, ajatteleeko joensuulaislähtöinen Etelätalo jatkossa Saksasta samaa, mitä Pohjois-Karjalan menestyneimmän keihäänheittäjän Seppo Rädyn muistetaan maasta sanoneen.
Räty kiskaisi kuusi arvokilpailumitalia, mutta ei yhtään Saksassa. Heitot EM-Stuttgartissa 1986 ja MM-Stuttgartissa 1993 loppuivat karsinnassa. Etelätalo jahtaa 34-vuotiaana vielä ensimmäistä arvokilpailumitaliaan. EM-Zürichissä 2014 ja MM-Dohassa 2019 hän oli neljäs.
– Totta kai mitali on tavoitteena.