Riihimäen Riihi-Jousten väki menestyi erinomaisesti maastojousiammunnan MM-kilpailuissa Viron Tahkurannassa lähellä Pärnua. Mukana oli 25 suomalaista jousiampujaa, joista Riihi-Jousten yhdeksän ampujaa toivat kisoista muun muassa kolme kultaa.
Henkilökohtaisen maailmanmestaruuden ampuivat RiJon Pekka Loitokari pro-taljassa ja Esa Lehtorinne perinnejousessa.
Loitokari käänsi viimeisellä rastilla yhden pisteen tappioasemansa yhden pisteen voitoksi ja kullaksi pistein 2723. Hopeaa sai Viron Evert Ressar.
Lehtorinne otti perinnejousella jo neljännen MM-kullan itselleen melko selvällä erolla seuraviin, pisteet 1505, ampuen myös ME-tuloksia kisassa.
Samassa luokassa suomalaiset olivat muutenkin voimissaan ottaen lopulta neloisvoiton. Hopeaa sai Mikkelin Jere Nyström (1230), pronssin RiJon Tuomo Reiniaho (1176) ja nelostilan seuratoveri Pasi Pentti.
Kolmannen MM-kullan suomalaisille ampui Heli Raunio naisten taljassa.
Yleisessä taljassa Suomen Mika Rutonen ampui prossille ja otti Suomen ykköstaljajoukkueessa kultaa, jonka saivat myös joukkueeseen nimettyinä RiJon Jaana Ollila Raunion ja Arto Kangasmäen kera. Jaana Ollila oli naisten taljassa kuudes.
Taljan kakkosjoukkue päätyi pronssille. Siinä ampui Jani Jääskeläisen kanssa RiJon trio Marko Ollila, Tuomo Laakso ja Timo Pirppu. Yksilökisassa Pirppu oli kuudes, Laakso seitsemäs ja Marko Ollila kymmenes.
RiJon Maarit Väisänen oli veteraaninaisten vaistoluokan viides, mutta sai myös vaistoluokkien joukkuekilpailussa pronssia.
Suomen joukkue sijoittui pronssille Champion of Nations -kilpailussa joukkueella, johon kuului myös Lehtorinne.
Koronan vuoksi MM-kisoja oli lykätty jo kaksi kertaa. Osallistujia oli lähes 500 kaikkiaan 30 maasta. Viiden päivän aikana ammuttiin rengastauluihin kaksi Flint- ja kaksi Hunter-kierrosta sekä eläinkuvakierros.