Annimari Korte jättää MM-kisapaikan tavoittelun väliin, aituri toivoo kuntoutuvansa EM-Müncheniin

Pika-aituri Annimari Korte ei kilpaile heinäkuussa Yhdysvaltain Eugenessa järjestettävissä yleisurheilun MM-kisoissa. Korte vahvisti Instagram-tilillään, ettei hän enää tavoittele MM-paikkaa.

Suomalaisjuoksija toivoo kuntoutuvansa elokuussa Münchenissä kisattaviin EM-kilpailuihin.

– Urheilu on joskus julmaa, kun koko vuoden tekee joka päivä kaikkensa, että voisi tehdä hyviä tuloksia, ja sitten juuri kisakauden alkaessa tulee vamma, joka estää tuloksenteon. Tuntuu, että koko vuoden työ menee hukkaan, 34-vuotias Korte kirjoitti.

– Vielä pahemmalta tuntuu itsellä nyt, kun vaativan leikkauksen ja puolen vuoden loistavasti onnistuneen kuntoutuksen jälkeen tulee uusi vamma juuri, kun treeneissä alkoi tulla ennätyksiä.

Vuonna 2019 Suomen ennätyksen 12,72 juossut Korte kertoi Ylelle tiistain Paavo Nurmen kisojen jälkeen, että hänen istuinkyhmyn luunsa on turvonnut. Kortteen molemmat takareidet operoitiin viime vuonna Tokion olympialaisten jälkeen.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut