Meriläinen laukaisi Koplan kipsin, läpilyönti ratkaisi avausjakson

Miesten Superpesiksen hopeaseura Kouvolan Pallonlyöjät aloitti kautensa täydellä kolmen pisteen kotivoitolla Imatran Pallo-Veikoista lukemin 2–0 (3–1, 5–1). Raihnainen vierasjoukkue saapui Kymenlaaksoon neljän pelaajan mittaisella loukkaantumislistalla, mutta kiusasi isäntiä avausjaksolla viimeiseen vuoropariin asti.

Avausjakson pisteen Koplalle pelasti kolmosluukusta kahden juoksun läpilyönnin iskenyt jokerikotiuttaja Ossi Meriläinen, joka on hoikistunut viime kesästä 15 kiloa.

Toisella jaksolla KPL karkasi matkoihinsa jo ensimmäisessä vuoroparissa. Tahkosta siirtynyt Teemu Nikkanen, Janne Kivipelto ja Meriläinen sivalsivat juoksun mieheen.

– Viisi vastustajalle annettua kolmostilannetta on hyvä lukema. Ossin hieno lyönti riitti avausjaksolla, kun jaksoimme vain sitkeästi yrittää, korosti KPL:n pelinjohtaja Iiro Haimi.

KPL:n palkitut olivat viidestä kotiutuspaikasta kolme juoksua lyönyt Meriläinen (3 kärkilyöntiä/7 yritystä) ja kakkoskärjen vaihtajan roolin lisäksi sekä kotiuttanut että juoksun tuonut Matti Saukko (6/7).

IPV:stä erottuivat kaksi juoksua lyönyt jokeri Ville-Markus Kosonen (3/6) ja lukkari Rasmus Surakka (0/1).

Ruuska ja Puputti Mansen tykittäjät

Kankaanpään Maila ja Manse PP ratkoivat sarjapisteet Porissa naisten pääsarjapelin esiotteluna. Pisteet lähtivät Satakunnasta mestaruutta puolustavien tamperelaisten matkaan KaMan hävittyä 0–2 (2–4, 0–5).

Vimpelistä Manseen siirtynyt Perttu Ruuska takoi avausjaksolla ja Henri Puputti toisella jaksolla vieraille kolme juoksua.

KaMan onnistujia olivat lukkari Henri Itävalo (0/0) ja pääsarjauransa ensimmäisen kunnarinsa tyhjään kenttään kiskaissut Antti Kortteenperä (5/9).

Mansen voiton pääarkkitehdit olivat koppari Puputti (7/9) ja neljä juoksua jokerina lyönyt Ruuska (4/6).

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut