Emilia Itävalo saavutti viime kaudella uransa ensimmäisen pesäpallon Suomen mestaruuden, kun Porin Pesäkarhut juhli naisten Superpesiksen titteliä. Viisi kevättä sitten Itävalo ei välttämättä osannut ennakoida, että hänestä on vielä mestaripelaajaksi.
Itävalon, 27, pesäpallotaipaleen rankin hetki osui vuoden 2017 kevääseen, kun hänen polvensa petti harjoitustilanteessa.
– Polvesta lähti lumpio pois paikaltaan. Tutkimuksissa selvisi, että etummainen ristiside oli katkennut ja sivuside sekä nivelkierukat revenneet, Itävalo muistelee STT:n haastattelussa.
Vamma tiesi sitä, että kauden pelit oli pelattu. Itävalo joutui myös odottelemaan kuukauden ennen leikkaukseen pääsyä.
– Kuntoutin jalkaa nelisen viikkoa saadakseni sen suoraksi ennen leikkausta, sillä se nopeutti palautumista operaatiosta.
– Vamma oli sokki, mikä veti mielen hyvin apeaksi. Pohdin useamman kerran uran loppumistakin, Itävalo kertoo.
Iso merkitys henkiselle toipumiselle oli olla mukana Pesäkarhujen toiminnassa, vaikka tositoimiin ei ollut asiaa. Itävalo sai uskoa paluuseen.
Keveyttä ajatuksiin
Polvivamma ja siitä toipuminen kasvattivat Itävalon henkisiä voimavaroja. Hän sai myös uutta näkökulmaa pesäpalloon.
– Opin nauttimaan entistä enemmän mahdollisuudesta pelata pesäpalloa. Mukaan tuli samalla uudenlaista keveyttä, eli opin käsittelemään epäonnistumisia paremmin.
Pesäkarhujen syömähampaan terveenä pysyminen on joukkueelle äärimmäisen tärkeää. Merkittävässä asemassa on lihashuolto ja muut kehoa huoltavat toimenpiteet.
– Opin vammani kautta lisäämään levon määrää, oman kehon kuuntelemista sekä lihashuoltoa. Koen olevani tässä suhteessa erilainen urheilija kuin ennen loukkaantumista, Itävalo kertoo.
– Joukkueessamme nämä asiat ovat hyvissä käsissä, sillä osaamista on laajasti. Saan tarvittaessa erinomaisia ohjeita ja neuvoja.
Veljen perässä pesäpallokentälle
Matkansa pesäpallon huipulle Itävalo aloitti Kankaanpäässä kuusivuotiaana. Suurin innoittaja oli hänen kaksi vuotta vanhempi isoveljensä Henri Itävalo, joka pelaa tällä kaudella miesten Superpesistä Kankaanpään Mailassa.
– Kun hän alkoi pelata pesäpalloa, juoksin itsekin kotipihalla räpylä kädessä. Tärkeitä kannustajia lajin pariin olivat toki myös vanhemmat.
– Pelasimme paljon pihapelejä, ja nurmikko oli usein mudalla. Muistan myös, kuinka otin räpylä kädessä kiinni veljeni tennismailalla iskemiä tennispalloja.
Luontainen innostus pesäpalloa kohtaan on Itävalon suvussa tuttua, sillä Emilian setä Pekka Itävalo sekä tämän poika Jouni Itävalo muistetaan moninkertaisina Itä–Länsi-pelureina.
– Onhan meitä ollut pääsarjassa useampia. Aktiivipelaajina meistä on tosin enää minä ja Henri, Emilia Itävalo kertoo.
Ykkösvahti lupaa tuulettaa
Urallaan myös neljä himmeämpää mitalia voittanut ja vuonna 2019 valtakunnan parhaaksi pesäpalloilijaksi kruunattu ykkösvahti hamuaa lisää kirkasta metallia lauantaina alkavalla kaudella.
– Mestaruus on tavoite, enkä näe estettä sen uusimiselle. Pahimmat vastustajat ovat Jyväskylän Kirittäret, Tampereen Manse PP ja Lapuan Virkiä. Myös Seinäjoen Maila-Jusseilla on hyvä joukkue.
Luodessaan katseen alkavaan kauteen Itävalo lupaa iloisten ja räväköiden tuuletusten jatkuvan.
– Tuuletukset kuuluvat peliini. Tulevat pelit eivät silti jännitä yhtä paljon kuin paluuotteluni vamman jälkeen. Silloin myös pelin ensimmäinen lyönti tuli minulle, ja onnistuin tekemään palon, Itävalo muistelee hymyillen.