Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uutisten viikon lukupaketissa asiaa somesta ja tulevaisuuden toimittajasta

Lukko tasoitti pelit Tapparaa vastaan hävettävän pienen yleisömäärän edessä

Rauman Lukko tasoitti tiistaina jääkiekon Liigan puolivälieräsarjan Tampereen Tapparaa vastaan niukan mutta ansaitun 2–1-voiton myötä. Kotijoukkueen sankareiksi nousivat voittomaalista vastannut kultakypärä Vili Saarijärvi, pelikieltonsa jälkeen vahvan paluun tehnyt ja avausmaalin isä Pavol Skalicky ja 25 torjuntaa napannut maalivahti Artjom Zagidulin.

– Oli tosi tasainen ja odotetun kova peli. Me otimme maanantaista steppiä eteenpäin, Saarijärvi jutteli pelin jälkeen.

Puolustaja oli mielissään Skalickyn paluusta.

– ”Skaldo” on iso pelaaja, jonka valtava työmäärä tuo tunnetta peliin. Myös kaukalon ulkopuolella hän on hieno mies, Saarijärvi kehui.

Maalistaan Saarijärvi totesi, että sai kiekon tyhjään tilaan ja päätti laukoa.

– Ajattelin ensin syöttää Julius Mattilalle, mutta onneksi en syöttänyt. Näin siellä Christian Heljangon takana tyhjän verkon ja vedin.

Vaikka Raumalla pelataan kauden tärkeimpiä pelejä, jostain syystä tiistainen ottelu ei saanut paikallisia kiekkojännäreitä paikalle kuin reilut 2 500 silmäparia. Se on hävettävän vähän.

Voitot ovat nyt 1–1, ja joukkueet jatkavat vääntöään seuraavaksi torstaina Tampereella.