Henrik Ahoniemi hyvillä sijoituksilla KLL:n mestaruushiihdoissa

Viikonloppuna hiihdettiin Koululiikuntaliiton mestaruushiihdot Rantasalmella. Yhdessä Hopeasomman kanssa KLL-kisat ovat alle 16-vuotiaille SM-kilpailun asemassa, sillä virallisesti maan parhaimpien titteleistä ei sen ikäisissä vielä kilpailla. Koululiikuntaliiton tapahtumissa ei edusteta seuraa, vaan omaa koulua.

Lauantaina hiihdettiin perinteisellä tyylillä. Hyvinkäänkylän Henrik Ahoniemi oli M13-sarjassa hienosti 11. vain puoli minuuttia voittajasta jääneenä.

Puolimatkan koulun Meeri Summanen oli 16-vuotiaiden tyttöjen sarjassa 29. Hän harhautui harmillisesti oikealta ladulta ja menetti siinä aikaa noin minuutin verran. Eroa kärkeen tuli lopulta 1.57.

N14-sarjassa Tapainlinnan Aino Tonteri oli 28, 2.19 jääneenä.

Sunnuntain vapaan tyylin kilpailussa Ahoniemi jatkoi hyviä hiihtoja yltäen viimeiselle palkintosijalle ollen 12:s, 43 sekuntia voittajan perässä. Summanen pääsi hieman paikkaamaan lauantain pettymystään ollen nyt 16:s 45 sekuntia kärjelle jääneenä. Tonteri oli sarjassaan 31:s noin kaksi ja puoli minuuttia kärkeä hitaampana.

Lähialueiden hiihtäjistä Turengin yhteiskoulun Venla Mennala pokkasi upeasti molempina päivinä kultaa N13-sarjassa ja Rajamäen Seitsemän veljeksen koulua käyvä Touko Salmikivi oli M16-sarjassa perinteisellä 22:s ja vapaalla hienosti kymppisakissa 8:s.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut