Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Meskanen onnistui ohjauksessa ja masensi taistelleen Ässät

Perjantaina Lappeenrannassa SaiPan voittanut Ässät hukkasi mahdollisuuden ottaa Itä-Suomen tuplakiertueiltaan ensimmäisen kerran täyden kuuden pisteen potin 2000-luvulla. KooKoo oli jälleen porilaisia parempi viikonlopun jälkimmäisessä ottelussa.

KooKoo katkaisi kolmen ottelun tappiokierteensä Ville Meskasen, 26, ohjaamalla voittomaalilla 1–0 (0–0, 0–0, 1–0). Maali oli Ilveksestä Kouvolaan täksi kaudeksi siirtyneen Meskasen kauden 13:s, jolla hän on kouvolalaisjoukkueen toiseksi tehokkain viimeistelijä.

– Tänään yksi maali riitti onneksi voittoon. Nyt pääsee jengin kanssa vetämään vähän siipiä. Olin suhteellisen varma, että maalini hyväksytään, hymähti vasta videotarkistuksen jälkeen voittomaalin nimiinsä saanut Meskanen.

Meskanen ohjasi puolustaja Eero Teräväisen siniviivalaukauksen maaliin osuen kiekkoon senttien tarkkuudella maalin poikkiputken korkeudelta. Se on maalitilanteissa korkean mailan raja.

KooKoon tshekkimaalivahti Nick Malik, 19, jolla on Liigan toiseksi paras torjuntaprosentti (91,99), kirjautti 20 torjunnalla kauden kolmannen nollapelinsä.

– Oli varmaan milleistä kiinni, ettei voittomaali syntynyt korkealla mailalla. KooKoon tempo oli niin kova, että tämä oli meiltä hyvä venyminen, mutta samalla jo viikon toinen 0–1-tappio, kuittasi Ässien valmentaja Karri Kivi.