Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Bottas mukaan Mestareiden kisaan: "Odotan innolla"

Formulatähti Valtteri Bottas nähdään Ruotsissa autourheilun Mestareiden kisa -tapahtumassa helmikuussa. AFP / LEHTIKUVA

STT

Formulatähti Valtteri Bottas nähdään autourheilun Race of Champions- eli Mestareiden kisa -tapahtumassa Ruotsissa ensi helmikuussa. Järjestäjät kertoivat asiasta tiistaina.

Bottakselle kyseessä on ensimmäinen Race of Champions. Kisassa jaetaan "Maailman nopein maa"-palkinto joukkuekisan voittajalle ja "Mestareiden mestari"-palkinto henkilökohtaisen kisan voittajalle. Bottas odottaa pohjoisen napapiirin lähettyvillä lumen ja jään keskellä ajettavaa koitosta kovasti.

– Odotan innolla pääsyä vihdoinkin Race of Championsiin, katseltuani sitä televisiosta monen vuoden aikana. Se, että kisa ajetaan lumella ja jäällä, tekee tästä vieläkin mielenkiintoisemman. Toivottavasti kokemukseni Arctic Rally -kisasta auttaa, kun yritämme voittaa kovat vastustajat. Etenkin pohjoiset naapurimme Ruotsin ja Norjan, Bottas totesi.

Bottasta ennen mukaan ovat ilmoittautuneet muun muassa rallilegenda Sebastien Loeb, Le Mans -sankari Tom Kristensen, rallicross-huippu Johan Kristoffersson ja rallissa sekä rallicrossissa mestaruudet ajanut Petter Solberg sekä tämän Oliver-poika.

Kommentoi

Mainos: Estateguru Finland Oy

Kolme syytä harkita yrityslainan ottamista

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut