Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

RFG:n Silva Saarinen heitti Euroopan mestariksi – "Meni ehkä vähän paremmin kuin osasin odottaa."

Suomalaiset veivät mestaruudet niin naisissa, miehissä kuin junioreissakin.

RFG:n Silva Saarisen tarkkuus riitti kaksi vuotta sitten kotiradalla SM-hopeaan. Tsekin EM-kisoissa Saarisen heitto oli uomissaan ja tuloksena oli Euroopan mestaruus uran ensimmäisissä arvokilpailuissa. AP arkisto/Kaisa Estola-Haaranen

Terhi Collin

Peruutuspaikan peruutuspaikalta frisbeegolfin EM-kilpailuihin päässyt hausjärveläinen Silva Saarinen, 18, haki Tšekin Konopištěssä käydyistä junioreiden Euroopan mestaruuskilpailuista kultamitalin kaulaansa.

– Meni ehkä vähän paremmin kuin osasin odottaa. Sijoitustavoitetta minulla ei ollut ollenkaan, mutta tietysti tavoitteena oli heittää mahdollisimman hyvin, tuore Euroopan mestari toteaa ja myöntää olevansa parhaimmillaan kisatilanteessa.

– Tosi harvoin heitän hyvin millään treenikierroksella. Onnistuneimmat heittoni tulevat yleensä kisoissa.

Saarinen otti johtopaikan heti kilpailun ensimmäisellä kierroksella kolmen heiton erolla Ruotsin Matilda Ringbomiin. Kierroksen jälkeen hänellä välähti, että hänellähän oli aidosti myös mahdollisuudet menestyä uransa ensimmäisissä arvokilpailuissa.

Toinen kierros oli Riihimäen Frisbeegolfia kotimaan kisoissa edustavan Saarisen neljästä kisakierroksesta heikoin.

– Se ei haitannut yhtään, sillä olin vain yhden heiton kärkeä perässä. Ja yksi heitto on niin vähän, ei käytännössä mitään, EM-kisamatkan jälkeen karanteenissa oleva Saarinen kertaa kisaansa puhelimessa.

Meni ehkä vähän paremmin kuin osasin odottaa.

Kolmannelle kierrokselle Saarinen teki heti väylille kaksi ja kolme birdiet pelaten koko kierroksen jälleen avauskierroksen tavoin tulokseen -4. Samalla hän nousi takaisin kisan kärkeen.

Myös viimeisellä finaalikierroksella alppihiihtoakin harrastaneen Saarisen kantti piti ja tuloksella -2 hän varmisti FJ19-luokan Euroopan mestaruuden.

Saarinen viimeisteli voittonsa ottamalla kahdelle viimeiselle väylälle birdiet, jotka nostivat eron toiseksi tulleeseen Puolan Weronika Zieminskaan viiteen heittoon.

– Viimeisen kierroksen 17. väylän avauksen jälkeen tiesin, että se oli siinä. Se oli niin lähellä, että ei siinä voinut enää ohi putata.

Kisan kolmas oli Ruotsin Ringbom jo kahdeksan heittoa Saarista perässä. Toisena suomalaisena finaalissa pelannut Olivia Kindstedt sijoittui jaetulle neljännelle sijalle yhdessä Kroatian Ana Gorickin kanssa.

Silva Saarisen ohella muutkin suomalaiset olivat vahvassa vireessä Tšekin EM-kilpailuissa. Nelipäiväisen urakan jälkeen voittajiksi kruunattiin miehissä Niklas Anttila ja naisissa Henna Blomroos. Euroopan mestaruus on Anttilan ensimmäinen ja Blomroosin toinen.

Hallitseva Suomen mestari Anttila saavutti EM-kultaa 221 heiton tuloksella (43 alle parin). Finaalikierroksella Ruotsin Linus Carlsson heitti tuloksen 56 (–10) ja Anttila tuloksen 57 (–9). Anttilalla oli ennen päätöspäivää kahden heiton johto Carlssoniin, joten Anttila voitti kilpailun yhden heiton erolla. Pronssille ylsi Joona Heinänen. Hyvinkääläistä Dark Flight Disc Golf edustava Väinö Mäkelä oli kisassa kuudes.

Naisten kisassa Blomroosin voittotulos oli 253 heittoa (–11). Toiseksi tullut Viron Kristin Tattar hävisi Blomroosille kahdella heitolla. Päätöspäivään viiden heiton johtoasemasta lähtenyt Eveliina Salonen sortui lauantaina 75 heiton kierrokseen ja jäi pronssille. RFG:n Senja Kantanen ei selviytynyt finaalikierroksella. Hän oli lopputuloksissa 26:s.

Daniel Davidsson täydensi Suomen junioreiden menestyksen ottamalla Euroopan mestaruuden MJ19-luokassa kuuden heiton erolla Viron Mathias Villotaan.

Riihimäkeläinen Saija Anttila selviytyi FP40-luokassa finaalikierrokselle. Lopputuloksissa Anttila oli jaetulla 14. sijalla (+32). Ylivoimaisen voiton vei Slovakian Katka Bodová (-10). Paras suomalainen oli 12:nneksi yltänyt Mari Kaipio (+28).

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut