Nuoret pääosassa RiESin trial-kisassa

Hausjärven Puujaassa järjestettiin sunnuntaina kauden ensimmäinen kansallinen trial-kilpailu, RiES-trial. Kilpailupaikan maastoissa on ajettu enduroa jo vuosia, mutta nyt Riihimäen Enduroseura isännöi alueella ensimmäisen kerran trial-kilpailua.

Kansallisissa kisoissa pääosassa olivat nuoret kuskit, ja monelle RiES-trial olikin ensimmäinen kerta, kun pääsi numeroliivi päällä vertailemaan ajotaitojaan muita vastaan.

TR6J-luokassa käytiin kisan tiukimmat taistelut kun riihimäkeläinen Tervakosken Moottorikerhoa edustava 10-vuotias Erkki Hakuni ajoi voittoon. Vielä ennen viimeistä kierrosta tasapisteissä ollut ensimmäistä kilpailuaan ajanut seurakaveri Emil Tapiala oli lopulta toinen. Vielä kun kolmas sija meni TeMK:n Jimi Saarelalle ja neljäs sija Erik Tapialalle, pojat totesivat kilpailun jälkeen, että melkein kuin omissa jäsentenvälisissä ajelisi.

TR7J-luokassa Tapialan veljessarjan nuorin Einar ajoi tiukan kisailun jälkeen voittoon kahden pisteen marginaalilla ennen MP-Taidon Oona Sämpiä.

TR4-luokassa TeMK:n Harri Oittinen ajoi selvään voittoon, TR5:ssä voiton otti Juha Lamberg.

Trialin suosiosta naisten puolella kertoi luokka TR6, jossa oli mukana kolme naiskuskia, joista paras oli kolmanneksi noussut Pauliina Rolig. Muista naiskuljettajista palkintopallille nousivat TR3-luokan voittanut Keity Meier ja vasta 11-vuotias Oona Sämpi TR7J-luokassa.

Kisojen vaikeimman luokan TR2:n kaksoisvoitto meni Parkkosten veljeksille, Antonille ja Maxille, riihimäkeläisen Veeti Kauniston ollessa viides.

Seuraava trial-kisa ajetaan 14.8. Tervakosken maastossa, jossa ovat mukana kaikki luokat. Puujassa pidetään 15.8. naisten ajopäivä, jolloin pääsee tutustumaan ja kokeilemaan trialia ja enduroa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut