Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Suomen A-maajoukkueeseen murtautunut alppihiihtäjä on Aamupostin valinta Hyvinkään Vuoden urheilijaksi – "Olen tullut fiksummaksi laskijaksi"

Rosa Pohjolainen, 17, laski viime vuonna ensimmäistä kertaa urallaan maailmancupin pisteille. Vuoteen mahtui myös kaksi mitalia nuorten talviolympialaisista. Toni Vähämaa

Toni Vähämaa

Videotallenteella näkyy, miten Rosa Pohjolainen vilkaisee tulostaululle useampaan otteeseen.

Siis mitä? Olenko mä oikeasti 14:s?

– Katsoin taululle ja mulla oli heti sellainen tunne, että katsoinkohan mä nyt jonkun numeron väärin, Pohjolainen muistelee huvittuneena.

Vasta 17-vuotias hyvinkääläislaskija nousi Suomen urheilukansan tietoisuuteen viime marraskuussa, kun hän pujotteli Levin maailmancupissa upeasti pisteille sijoittuen kisassa lopulta 27:nneksi. Mieleen jäi eritoten Pohjolaisen ensimmäisen kierroksen sensaatiomainen lasku. Ja tietenkin ne Kalle Palanderin kyyneleet, joita entinen maailmanmestari vuodatti Ylen selostuskopissa Pohjolaisen ylittäessä maalilinjan.

– En tiedä olisinko kovempaa päässyt, mutta ei se vauhti silti mitenkään kovin ihmeelliseltä tuntunut. Tuntui siltä, että on sitä kyllä ennenkin pystynyt noin kovaa laskemaan, Pohjolainen sanoo.

– Se oli ennen kaikkea virheetön. Sitä se oli.

Rosa Pohjolaisen alppivuosi ei jäänyt suinkaan vain yhteen huippusuoritukseen. Lukioikäinen hyvinkääläislaskija teki läpi vuoden kovaa tulosta maailmalla – ja ennen kaikkea otti urheilijana isoja askelia vaativassa lajissa.

Pohjolaisen alkuvuoden merkittävimmät kisat olivat nuorten talviolympialaiset, jotka järjestettiin Sveitsin Lausannessa tammikuussa. Suomi otti kisoista yhteensä kolme mitalia, yhden kullan ja kaksi hopeaa, joista Pohjolaisen kaulaan ripustettiin kaksi: kultamitali paripujottelusta ja hopea suurpujottelusta.

– Se oli tavallaan ihan onnistunut reissu. Oli hienoa saada mitalit, mutta vähän harmitti, kun tiesin että olisin voinut laskea paremminkin.

Pujottelussa Pohjolainen jäi vasta seitsemänneksi.

– Siltä odotin enemmän. Ja suurpuikassa se toinen sijakin vähän harmitti, koska se toinen lasku ei ollut niin hyvä.

Ennen maaliskuun nuorten MM-kisoja Pohjolainen kasvatti nälkäänsä hakemalla muutaman pujotteluvoiton Kansainvälisen Hiihtoliiton (FIS) kisoista sekä pujottelun SM-kullan Tahkolta.

Nuorten MM-kisoissa Norjassa Pohjolainen joutui tyytymään ainoastaan vauhtilajeihin, sillä kisat ehdittiin keskeyttää koronauhan takia ennen pujottelupäivää.

Pohjolaisen parhaaksi saavutukseksi MM-kisoista jäi yhdistelmäkisan kahdeksas sija.

– Tosi tyytyväinen olen niihin kisoihin. Ne meni ehdottomasti yli odotusten, sillä ei oltu koko kautena oikein ehditty laskea vauhtikisoja. Pujottelukisan peruuntuminen jäi tietysti vähän kaivelemaan, koska sieltä se mitali olisi saattanut olla saatavilla.

Rosa Pohjolainen laski maailmancup-debyyttinsä Levillä jo vuonna 2019. Arkistokuva / Hannu Kuikkaniemi

Toukokuussa oli isojen muutosten aika, kun Pohjolainen, joka oli tuolloin vielä 16-vuotias, nimettiin ensimmäistä kertaa alppihiihdon Suomen A-maajoukkueeseen. Tuttu harjoitusympäristö vaihtui uusiin valmentajiin, treenikavereihin ja toimintatapoihin.

Pohjolaisen mielestä arjesta tuli hetkessä huomattavasti totisempaa.

– Äkkiä siihen kyllä sitten tottui.

Kesän jälkeen Pohjolainen huomasi välittömästi ensimmäisissä kisalaskuissaan uusien kuvioiden tuoneen tulosta: vauhtia oli tullut taas lisää.

Levin maailmancup-suoritus toimi siitä toki konkreettisimpana esimerkkinä, mutta harva enää muistaa, että Pohjolainen oli laskemassa toiselle kierrokselle Levillä myös edellisenä päivänä. Silloin matka päättyi harmillisesti ennen maalia.

Vaikka loppuvuotena Pohjolainen ei maailmancupissa enää pisteille ennättänyt, vauhti säilyi hyvänä.

– Virheitä tuli, ja ne rokottavat tällä tasolla valtavan paljon. Kun on iso lähtönumero, kulunut rata ja siihen päälle muutama huonompi käännös, isoja eroja syntyy väkisinkin.

Pohjolainen kertoo olevansa viime vuoden suoritukseensa enemmän kuin tyytyväinen. Ja miksei olisi. A-maajoukkueeseen ryminällä murtautunut, vasta 17-vuotias lukiolainen otti valtavan loikan kohti alppieliittiä.

– Eniten kehityin teknisellä puolella, ja jotenkin olen tullut fiksummaksi laskijaksi. En enää vain mene rinteeseen vaan oikeasti mietin, mitä pitää tehdä, että vauhti säilyisi, Pohjolainen analysoi.

Erinomaisesta urheiluvuodestaan huolimatta Pohjolainen on yllättynyt valinnastaan Hyvinkään vuoden urheilijaksi.

– Hieno juttu! Hyvinkäähän on tosi kova urheilukaupunki. Eikös olekin?

Fakta

Rosa Pohjolainen

Syntynyt: Hyvinkäällä 20.7.2003.

Laji: Alppihiihto

Seura: Hyvinkään Slalomseura Sukkula

Valmentajat: Nicolas Burtin (A-maajoukkue) ja Mikael Kurki.

Alppivuosi 2020: Pohjolainen saavutti Lausannen nuorten olympialaisissa kultaa paripujottelun joukkuekilpailussa ja hopeaa suurpujottelussa. Nuorten MM-kilpailuissa Narvikissa hän oli parhaimmillaan alppiyhdistetyssä kahdeksas. Valittiin A-maajoukkueeseen toukokuussa. Laski ensimmäistä kertaa maailmancupin pisteille kolmannessa kilpailussaan Levillä sijoituttuaan 27:nneksi.

Muuta: Isoveli Jesper Pohjolainen on myös alppihiihdon SM-mitalisti.

Hyvinkään Vuoden urheilijat 1985-2020

Kari Myyryläinen 1985, Carita Jussila 1986, Jouni Vainio 1987, Kimmo Jokinen 1988, Tomi Poikolainen 1989, Kimmo Jokinen 1990, Tuula Saari 1991, Tomi Poikolainen 1992, Kari Myyryläinen 1993, Ringeten maailmanmestarit 1994 (Heli Harrikari, Satu Himberg, Virpi Karjalainen, Anneli Suhonen), Tuula Saari 1995, Tuula Saari 1996, Janne Harju 1997, Marko Kovalainen 1998, Kari Kivenne 1999, Markku Uusipaavalniemi 2000, Mika Luoto 2001, Mika Luoto 2002, Mika Luoto 2003, Eva Wahlström 2004, Janne Kuuseva 2005, Curlingjoukkue 2006 (Markku Uusipaavalniemi, Kalle Kiiskinen, Wille Mäkelä, Teemu Salo, Jani Sullanmaa), Simo Eerikäinen 2007, Henri Laaksonen 2008, Antti Pyrhönen 2009, Peetu Piiroinen 2010, Petja Piiroinen 2011, Petri Makkonen 2012, Juha Korhonen 2013, Juuso Väisänen 2014, Petri Makkonen 2015, Peetu Piiroinen 2016, Anni Jämsä 2017, Jussi Veräväinen 2018, Ukko-Pekka Luukkonen 2019 ja Rosa Pohjolainen 2020.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut