Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mäkiviikon hallitseva mestari lensi mukaan voittotaistoon – Kubacki pisti mäkiennätyksen uusiksi

Keski-Euroopan mäkiviikon puolustava mestari, Puolan Dawid Kubacki avasi tämän vuodenvaihteen turneen vaisulla 15. sijalla Oberstdorfissa, mutta uudenvuodenpäivän klassikossa Garmisch-Partenkirchenissä mies oli jo jotain ihan muuta. Toisella kierroksella tullut mäkiennätys 144 metriä siivitti Kubackin GaPan voittoon ja mukaan mäkiviikon voittotaistoon.

– Ai mäkiennätys? Se tuntuu kyllä hienolta, vaikka samaan mittaan pääsinkin torstaina treeneissä. Ja voitto vuoden avauskisassa, ensimmäinen kerta minulle, Kubacki iloitsi tv-haastattelussa.

Kubacki oli jo avauskierroksen pisimmälle lentänyt 139-metrisellään, mutta alkukauden norjalaiskomeetta Halvor Egner Granerud oli kuitenkin pisteen edellä. Toisella kierroksella ei Granerudkaan voinut puolalaisliitäjälle mitään ja hävisi lopulta 7,2 pistettä, Seuraaviksi sijoittuneet puolalaiset Piotr Zyla ja Kamil Stoch jäivät jo yli 20 pistettä voittajasta.

Mäkiviikon kärjessä on turneen puolivälissä Granerud, josta mäkiviikon avauskisan Oberstdorfin voittanut Saksan Karl Geiger on neljän pisteen päässä ja Stoch 6,7 pisteen päässä. Kubacki harppasi neljänneksi, hänellä eroa kärkimies-Granerudiin on 8,6 pistettä mäkiviikon jatkaessa Itävallan puolelle Innsbruckiin. Siellä kilpaillaan sunnuntaina, ja ilman yleisöä hypättävä perinteikäs mäkikarnevaali päättyy keskiviikkona Bischofshofeniin.

Aalto tasollaan, Kytösahoa koetellaan

Suomalaiskaksikosta Antti Aalto oli 25:s, kisassa avauskierrokselle jäänyt Niko Kytösaho 49:s. Kokonaistilanteessa 21:ntenä oleva Aalto hyppäsi HS142-mäessä 127,5 ja 123 metriä. Kytösahon ainoa ponkaisu kantoi vain 112 metriä.

– Treenit ja karsinnat sujuvat hyvin, mutta kisassa... Jos saisi oman parhaansa kisassa ja sen myötä alkaisi aueta kohti rennompaa suorittamista, päävalmentaja Janne Väätäinen kuvaili kaivattavaa turneen toiselle puoliskolle.

– Kunto ja taidot kyllä riittää. Antti on tehnyt omalla tasollaan, se on tällä hetkellä tuolla 20:n kieppeillä. Nikoa puolestaan koetellaan kovalla kädellä, hyviä hyppyjä (harjoituksissa ja karsinnoissa) mutta kisassa maksaa kovaa hintaa pienistä virheistä.