Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Hurrikaani-Loimaa voitti selvästi Lounais-Suomen derbyn

Juha Aaltonen / STT

Hurrikaani-Loimaa ja Raision Loimu kohtasivat sunnuntaina ensimmäisen kerran tämän kauden lentopallon miesten Mestaruusliigassa. Ottelusta ei muodostunut yhtä kiivasta taistelua pisteistä kuin joskus aiemmin, vaan Hurrikaani otti 3–0-voiton ylivoimaisin eränumeroin.

Hakkuri Samuli Kaislasalo oli 20 pisteellä ottelun tehokkain. Hän pelasi kaudella 2018–19 yhden kauden Loimussa, eli paikallispelien tunnelma oli tuttua.

– Koronarajoitusten ja oman ylivoimaisuuden takia ottelussa ei ollut aivan samaa tunnelmaa kuin on joskus ollut, mutta ensi sunnuntaina Loimun kotisalissa tunnelma voi olla toinen, Kaislasalo sanoi.

Eemeli Kouki teki Hurrikaanille 12 pistettä. Maajoukkuetason yleispelaaja Niklas Seppänen oli nyt huilivuorossa.

– Kaikki sujui todella hyvin, vain oma syöttö oli ehkä hieman heikko. Mutta muilla osa-alueilla olimme selvästi edellä, Kaislasalo analysoi.

Ottelu kuului seurojen väliseen pistekilpailuun, se järjestetään kuudennen kerran. Seurat päättivät marraskuussa 2015 lisätä panoksia derbyihin. Hurrikaani on viisi kertaa voittanut maljan.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut