Seppälä ja Eder voittivat rulla-ampumahiihdon yhteislähtömestaruudet – ohilaukauksia kertyi Hollolan helteessä kosolti

Rulla-ampumahiihdon tuore Suomen mestari Mari Eder joutui hiihtämään 1,5 kilometriä yhden sauvan varassa. Kimmo Rauatmaa / LEHTIKUVA

STT

Tero Seppälä ja Mari Eder ovat voittaneet rulla-ampumahiihdon yhteislähtöjen Suomen mestaruudet Hollolassa. Kumpikin ampui kilpailussaan kuusi sakkoa.

Haapajärven Kiilojen Seppälä kukisti 15 kilometrin matkalla toiseksi sijoittuneen Tuusulan Voima-Veikkojen Tuomas Harjulan vajaalla 45 sekunnilla. Kolmas oli Tuusulan Voima-Veikkojen Jaakko Ranta.

Naisten 12 kilometrin kilpailussa Enon Kisa-Poikien Eder päihitti toiseksi tulleen Kontiolahden Urheilijoiden Nastassia Kinnusen runsaalla minuutilla. Kolmanneksi sijoittui Joutsan Pommin Suvi Minkkinen.

Seppälä ampui miesten kisan ensimmäiseltä makuupaikalta kolme sakkoa.

– Ensimmäisessä ammunnassa oli iso asentovirhe, ja laukaukset menivät kaukaa ohi. Helteessä erityisesti neljän kilometrin kierros oli rankka hiihdettävä, pääasiassa Joensuussa ja Vuokatissa harjoitellut Seppälä kertoi tiedotteessa.

Naisten kilpailussa Eder oli tyytyväinen, että sai pidettyä vaikeuksien keskellä ammuntansa edes jotenkin kasassa.

– Sauvarikko stressasi. Ennen viimeistä pystyä hiihdin 1,5 kilometriä huudellen varasauvaa. Onneksi ei jäänyt viimeiseen ammuntaan häslä päälle, vaan maltoin keskittyä, Eder sanoi.

Ederillä on takanaan 16 viikon peruskestävyysharjoittelun jakso, jonka hän on tehnyt kotonaan Itävallassa.

– Valmennusapua olen saanut, mutta yksin harjoitteluun olisin kaivannut harjoituskavereita.

Hänen edessä olevan 12 viikon lajikauden harjoituspaikka on vielä auki.

– Italian yhteisleiri peruttiin koronan takia. Ensi viikolla päävalmentajan kanssa päätetään, miten lähiaika treenataan. Koronan aikaan tänne tulo on ollut ensimmäinen matkani, ja kyllä se karanteeneineen ja muineen tuo lisästressiä, Eder kertoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.