Kuolleen ystävän yksinkertainen ohje siivitti Kortteen voittoon – "Yritin iloita siitä, että pääsin juoksemaan"

Jenni Kankaan neljännen kierroksen heitto kantoi lukemiin 57,52. Timo Aalto / LEHTIKUVA

STT

13 sekunnin alittamisesta on tullut Suomen pika-aiturinaisille jo uusi normaali, mutta suoritusten kohentuessa kasvavat myös odotukset. Siksi yleisurheilun Kuortaneen gp-kilpailuissa Annimari Kortteen voittoaika 12,88 ja Nooralotta Nezirin 12,96 eivät säväyttäneet enää samalla tavalla.

Lämmin ja tuuleton kesäilta antoi odottaa paljon, kun Korte paineli jo satasen aitojen alkuerissä alle 13 sekunnin (12,90). Nezirin neljän vuoden takainen kenttäennätys 12,81 pitää silti edelleen.

– Mulla on ollut tosi vaikea päivä. Hyvä ystäväni Braian (Toledo) kuoli helmikuussa, ja edellisen kerran olin Kuortaneella hänen kanssaan. Minulla on vain paljon muistoja mielessä. Tuntui, ettei pää ole ihan täällä näin, mutta siitä huolimatta voitin, Korte sanoi kyyneleitä pidätellen.

– Olen miettinyt, mitä ihania opetuksia olen Braianilta saanut. Pitää olla aina iloinen ja joka päivästä täytyy iloita. Ajatukset oli vaikea saada kisaan, Korte kertoi.

Toisaalta muistoista oli ammennettavissa myös voimaa, jolla kilpasiskot Neziri (12,96), Lotta Harala (13,17) ja Reetta Hurske (13,62) jäivät taakse.

– Yritin iloita siitä, että pääsin juoksemaan, Korte tiivisti.

Raitanen rikkoi vihdoin 3.40

Estejuoksija Topi Raitanen onnistui 1 500 metrillä ensimmäisenä suomalaisena kahdeksaan vuoteen alittamaan ajan 3.40,00. Raitasen aika Kuortaneella oli miehen oma paras 3.38,88.

– Tuntui hyvälle koko ajan. Tunsin, että vauhti tippui hieman keskivaiheilla. Viimeisellä kolmellasadalla metrillä pitää tehdä ratkaisuja, ja siinä kovempi kaveri tuli ohi. Se herätti hyvin myös itseni, Raitanen pohti.

Radalla onnistui myös kauden kotimaisen kärkituloksen 800 metrillä tekaissut Sara Kuivisto. Uusi kärkitulos kirjattiin 2.02,92, joka on puolisen sekuntia Kuiviston aiempaa ennätystä parempi.

– Täytyy sanoa, että yllätyin ajasta. Verryttelyssä tuntui siltä, että päästäänkö tässä edes alle 2.05:n, Kuivisto sanoi.

Keihäsmiehet pettivät, Ståhl ei

Kuortaneen keihäskilpailu jäi Suomen miesheittäjien osalta pahasti piippuun. 80 metrin raja jäi tyystin ylittämättä, kun Lassi Etelätalon kauden paras 79,32 riitti neljänneksi. Toni Keränen heitti 76,74, mutta Toni Kuusela jäi kotiyleisönsä edessä alle 70 metrin (69,09).

Kisan vei Kuortaneella myös neljä vuotta sitten voittanut Saksan Johannes Vetter tuloksella 86,49 ennen Ruotsin Kim Ambia (85,68).

Ruotsin kiekkotähti Daniel Ståhl puolestaan paiskasi vihdoin 30 vuotta kestäneen kenttäennätyksen (65,94) historiaan. Ståhl kirjautti uudeksi kärkitulokseksi 68,48, joka riitti parin metrin marginaalilla myös kilpailun voittoon.

– Olin aika ujo ensimmäiset kaksi heittoa. Viimeisellä taas yritin liikaa, neljännellään 68-metrisen heittänyt Ståhl sanoi.

Ståhl aikoo kilpailla Suomessa vielä ainakin kertaalleen Paavo Nurmen kisoissa 11. elokuuta. Hän toivoo, että saa vielä sen jälkeen yhden kutsun tulla Suomeen kisaamaan.

– Toivottavasti tulee Ruotsi-ottelu, Ståhl sanoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Suomessa todettu vuorokauden aikana 41 uutta tartuntaa – Näistä viisi Hyvinkäällä
  2. Loppijärvellä havaittu sinilevää – Järven uimarannoilta ei kuitenkaan ole toistaiseksi sinilevähavaintoja
  3. Kausi paketissa jo ennen kuin alkoikaan? – Hyvinkäällä ei ole yhtään Salibandyliiton olosuhdemääräyksiä täysin täyttävää salia
  4. Jarkko Tammisen kiertue siirtyy pääosin keväälle – Lopen, Riihimäen ja Hyvinkään esitykset pidetään sovitusti
  5. Hyria jakaa kasvomaskit henkilöstölleen – Yleistä maskisuositusta toimipisteissä ei ole annettu
  6. Kokoomuksen Orpo esittää Suomeen testitakuuta
  7. Valkovenäläismies STT:lle: Valtion median toimittajat irtisanoutuvat ja tehtaat lakkoilevat historiallisessa protestiliikkeessä Valko-Venäjällä
  8. Kulttuuri: "Muut bassot esittivät Borista. Martti oli Boris" – Pianotaiteilija Ralf Gothóni tekee oopperaa basso Martti Talvelan elämästä, johon itsekin kuului ystävänä
  9. Kävelijä Anniina Kivimäki avasi Kalevan kisojen mestaruusjuhlat – Aleksi Ojala oli ylivertainen miesten matkalla
  10. Riihimäen Palloseura kohtaa kotonaan lohkoa dominoineen FC Futuran
  11. Presidentti Trumpin yllätysilmoitus: Israel ja Arabiemiraatit sopivat suhteidensa normalisoimisesta
  12. Suuret ammatti- ja keskusjärjestöt kehuvat hallituksen uutta etätyösuositusta – "Koko maata kattaviin rajoituksiin ei kannata suorilta mennä"
  13. Kuivisto juoksee taas tuplamestaruudesta – tavoitteena on myös omalla vedolla hyvä 800 metrin loppuaika
  14. Aaron Kankaan unelmien moukarikesä on vain Suomen mestaruutta vailla
  15. Taksiliitto toivoo maskisuosituksen laajentamista takseihin – "Oman matkan jälkeen taksiin saattaa tulla riskiryhmään kuuluva"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kanta-Hämeen yksi uusi koronatartunta saatu ulkomaanmatkalla
  2. Lopen valimolla pieni tulipalo – toiminta jatkuu normaalisti
  3. Gumball 500€ -autot starttasivat Hyvinkäältä – Katso kuvat hurjista virityksistä!
  4. Etsintäkuulutettu mies ajoi huumeissa Riihimäellä
  5. Timo Heinonen pettyi budjettiesitykseen – "Nyt pitäisi vahvistaa ihmisten ostovoimaa, eikä olla ihmisten kukkarolla verotusta kiristämässä"
  6. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  7. Partio antaa oivia eväitä elämään ja mukaan pääsee aikuisenakin: "Partio tarjoaa Suomen parhaimman johtajakoulutuksen"
  8. Hyria jakaa kasvomaskit henkilöstölleen – Yleistä maskisuositusta toimipisteissä ei ole annettu
  9. Koronatartunnat selvässä nousussa elokuun alussa – "Trendi on huomattavan huolestuttava"
  10. Vaarallisten jätteiden keräyspisteen aineet reagoivat toisiinsa Lopella – Ei aiheuttanut välitöntä vaaraa
  11. Koronanäytteiden otto kiihtyy – tartuntoja tavattu seudulla silti hyvin vähän – määrä kasvanee lomien päätyttyä
  12. Veli-Pekka Heinosen neljäs pienoisrautatie valmistui liikennöintikuntoon – rakentaminen vaatii kärsivällisyyttä ja toimivat sormet
  13. Keusoten alueella viime viikolla kaksi uutta koronatartuntaa – Hyvinkäällä tartuntoja nyt yhteensä 71
  14. MTV muuttaa Pöllölaaksosta Helsingin Vallilaan
  15. Päijät-Hämeen keskussairaalassa koronatartunta – lähes 30 työntekijää ja useita potilaita karanteeniin

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.