Ruotsin yleisurheiluliitto kehottaa maansa hallitusta vaikuttamaan suomalaisiin poliitikkoihin, jotta ruotsalaiset urheilijat pääsisivät kilpailemaan perinteisessä yleisurheilumaaottelussa Suomessa syksyllä. Asiasta kirjoittaa Dagens Nyheter .
Ruotsi-ottelu on tarkoitus käydä Tampereella 5.–6. syyskuuta, mutta sen järjestäminen on epävarmaa, sillä ruotsalaisilla on voimassa matkustuskielto Suomeen koronaviruspandemian vuoksi.
– Finnkampen on maailman vanhin kansainvälinen yleisurheilumaaottelu, joten olemme erittäin huolissamme, ettei kilpailua voisi järjestää. Asia on kiinni siitä, miten Suomen viranomaiset suhtautuvat ruotsalaisten mahdollisuuksiin matkustaa Suomeen. Haluamme poliitikkojemme vaikuttavan suomalaisiin kollegoihinsa, Ruotsin yleisurheiluliiton puheenjohtaja Johan Storåkers kertoi lehdelle.
Ruotsalaisten vetoomus oli osoitettu pääministeri Stefan Löfvenille, ulkoministeri Ann Lindelle sekä urheiluministeri Amanda Lindille.
Ruotsin yleisurheiluliitto on laatinut useamman kohdan listan, jotta kilpaileminen Tampereella olisi kaikille terveyden kannalta turvallista.
Liitto ehdottaa kaikkien ruotsalaisten urheilijoiden ja valmentajien testaamista koronavirukselta ennen lähtöä. Lisäksi se ehdottaa poikien ja tyttöjen maaottelun perumista tältä vuodelta. Lisäksi liiton mukaan Ruotsista Tampereelle saisi lentää päivässä enintään 70 henkilöä.