Tuuli starttasi kautensa vahvasti EM-sarjassa, viikonloppuna odottaa avauskisa MotoE:ssä

Niki Tuuli ajaa suomalaisen Ajo Motorsportin väreissä. Jussi Nukari / LEHTIKUVA

STT

Ratamoottoripyöräilijä Niki Tuuli lähtee varmoin ajatuksin kauden ensimmäiseen sähköpyörien MotoE-osakilpailuun, joka kaasutellaan ensi sunnuntaina Espanjan Jerezissä.

Tuuli kisaa MotoE-luokassa suomalaisen Ajo Motorsportin väreissä.

Imatralaislähtöinen Tuuli on esittänyt heinäkuussa väkeviä otteita ratamoottoripyöräilyn Moto2-luokan EM-sarjassa, jossa hän ajaa Team Stylobiken riveissä. Tuuli on päristellyt kauden neljässä EM-sarjan lähdössä neljä kertaa toiseksi.

– Edelliset pari kuukautta ovat olleet erittäin outoja, mutta olen yrittänyt hyödyntää tätä aikaa ja harjoitella kovasti. En malta odottaa, että pääsen taas MotoE-pyörän selkään ja näen taas koko tiimin. Jerez on rata, josta pidän, Tuuli kertoi Ajo Motorsportin tiedotteessa.

MotoE-kauteen kuuluu seitsemän osakilpailua. Jerezissä ajetaan myös toinen kilpailu 26. heinäkuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kirja kunnianosoituksena 60-vuotiaalle kaupungille – "Riihimäeltä löytyy valtavasti tasokasta kulttuurielämää"
  2. Näköislehdessä tänään: Sami Yaffa tyrmistyi paratiisirannan muoviroskasta ja teki sarjakuvakirjansa pahiksesta muovia lisäävän Plastimiehen
  3. Jukka Poika viihdytti toriyleisöä Lopella – viikon päästä luvassa rautalankaa ja taikuutta
  4. Maksuttomia maskeja on tulossa pian jakoon vähävaraisille Kanta-Hämeen kunnissa
  5. Korona ei ole toistaiseksi vaikuttanut kuntien väestönkehitykseen – kasvun uskotaan kuitenkin lisääntyvän lähivuosina
  6. Honka-puolustaja Heikkilä äimisteli joukkueensa puolustuspeliä: "Ihan poikkeuksellista"
  7. Sarjakuvat: Kun aalto löi rantaan muoviröykkiön, Sami Yaffa sai idean ensimmäisen sarjakuvansa teemaan – Nyt esikoissarjakuva on julkaistu
  8. JoMan voittosumalle ei tunnu löytyvän loppua miesten Superpesiksessä, nyt jo 14. voitto putkeen
  9. Tuurin sarja oli puhtain naisten korkeudessa, hopeamitalisti Lällä ponnisti ennätyksensä
  10. Kristiina Mäkelän pää tietää, mitä väsyneiden jalkojen pitäisi tehdä
  11. Ven ja Karppinen olivat ylivoimaisia soudun EM-katsastuksissa – "Minä vain soudan, en tee valintoja"
  12. Vasemmistopuolueet eläkeputken poistoa tai ansiosidonnaisen porrastusta vastaan – puolueet myös valmiita tinkimään työllisyystoimien aikataulusta: "Asia ei ole kuukaudesta tai kahdesta kiinni"
  13. Pertturi ravasi ruunaruhtinaaksi Ylivieskassa
  14. Konsta Hämäläinen yllätti erikoismiehet vitosella
  15. Tuukka Raskilta jättiyllätys – lähtee takaisin perheensä luo kesken NHL-pudotuspelien

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.