CAS kumosi Manchester Cityn europelipannan

Urheilun kansainvälinen välitystuomioistuin CAS on kumonnut Manchester Cityn kahden vuoden europelikiellon. City saa osallistua Mestarien liigaan ja Eurooppa-liigaan myös kahtena seuraavana kautena. AFP / LEHTIKUVA

STT

Urheilun kansainvälinen välitystuomioistuin CAS on kumonnut jalkapallojoukkue Manchester Cityn kahden vuoden europelikiellon. Päätös tarkoittaa, että City saa osallistua Mestarien liigaan ja Eurooppa-liigaan myös kahtena seuraavana kautena.

CAS kertoi maanantaina julkaistussa päätöksessään , että "City epäonnistui yhteistyön tekemisessä (Euroopan jalkapalloliitto) Uefan kanssa", mutta päätti silti hylätä Uefan päätöksen. Lisäksi se pienensi Cityn saaman 30 miljoonan euron sakon 10 miljoonaan euroon.

CASin mukaan "Uefan syytökset eivät olleet perusteltuja, ja osa niistä oli vanhentuneita".

Uefa lätkäisi seuralle helmikuussa kahden vuoden pannan Euroopan seurajoukkuekilpailuista ja sakon taloudellisen reilun pelin sääntöjen rikkomisesta viime helmikuussa, mutta City valitti rangaistuksesta CASiin.

Citylle päätös oli suuri voitto, sillä panna olisi vahingoittanut merkittävästi seuran taloutta ja mainetta huippupelaajien silmissä. Seura kiitteli omassa tiedotteessaan CASin paneelia "ahkeruudesta ja asianmukaisesta prosessin hoitamisesta".

Uefa korosti sitoutumista reilun pelin sääntöihin

Myös Uefa otti asiaan lyhyesti kantaa, mutta sanoi, ettei se kommentoi asiaa enempää.

– Viime vuosien aikana taloudellisen reilun pelin säännöt ovat olleet merkittävässä roolissa suojelemassa seuroja ja auttamassa niitä tulemaan taloudellisesti kestäviksi. Uefa ja ECA (eurooppalaisten jalkapalloseurojen järjestö) ovat edelleen sitoutuneita taloudellisen reilun pelin periaatteisiin, Uefa viestitti.

Uefa alkoi tutkia Cityn taloudenpitoa saksalaislehti Der Spiegelin julkaistua viime vuonna sähköposteja, joiden perusteella Cityn omistaja, sheikki Mansour bin Zayed al-Nahyan oli laittanut seuraan enemmän rahaa kuin hän sääntöjen mukaan saisi. Uefan mukaan City vääristeli sponsoritulojaan 2012–2016, jotta se olisi täyttänyt reilun pelin sääntöjen ehdot.

Tämän kauden Mestarien liigaa City jatkaa elokuussa, kun se kohtaa neljännesvälierien toisessa osaottelussa kotikentällään Real Madridin. Ensimmäinen osa päättyi helmikuun lopulla Cityn 2–1-vierasvoittoon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tivolit pyörittävät ihmisiä jälleen elokuussa – Hyvinkäälle saapuu Sariola ja Riihimäelle puolestaan Seiterä
  2. Esikoiskirjailija kertoo, miten romaani syntyy – "Pitää kirjoittaa jotakin joka päivä"
  3. Huumepoliisin rikosylikonstaapeli aloitti kirjasarjan – "Pitää kertoa ihmisille, mitä täällä päivittäin tehdään"
  4. Kansalaiskoulun luokka muisteli – samalta luokalta nousi parrasvaloihin tähtiartisti ja MM-voittaja
  5. Näköislehdessä tänään: Uusnatsien asuttamassa Joensuussa vietetty nuoruus kuuluu yhä räppäri Jodarokin musiikissa – "Kuvailisin Aivovuoto-musiikkia ajatustiiviiksi"
  6. Yksi henkilö on loukkaantunut vakavasti kahden veneen yhteentörmäyksessä Hangon edustalla – pelastustöihin hälytettiin kaksi helikopteria ja Poker Run -venetapahtuma keskeytettiin
  7. Boston Celtics löylytti NBA:n hallitsevaa mestaria – itälohkon viimeiset pudotuspelijoukkueet varmistuivat
  8. Kolmasosa Bukarestin-lennon matkustajista kieltäytyi vapaaehtoisesta koronatestistä Helsinki-Vantaalla – testin muuttamista pakolliseksi pohditaan
  9. Kiinalaisgolfaaja teki historiaa PGA:n mestaruuskilpailussa – tiivis ryhmä jahtaa arvokilpailun kärkeen harpannutta Li Haotongia
  10. Konflikti, jonka maailma unohti – Länsi-Saharan tilanne on yhä jumissa vuosikymmeniä siirtomaavallan päättymisen jälkeen
  11. Oppivelvollisuusiän noston kustannuksia epäillään, Etlan tutkija tukee silti esitystä – "Kustannukset menetetyistä työntekijöistä tulevat paljon kalliimmaksi"
  12. Suru: Jopa kolmannes ihmisistä kokee, että menehtynyt läheinen on ottanut heihin yhteyttä – Kokemuksia on niilläkin, jotka eivät usko kuoleman jälkeiseen elämään
  13. Etsitkö uutta harrastusta? – Kivet tarjoavat yllätyksiä, elämyksiä ja uuden oppimista
  14. Kiinan maskinvalmistajat eivät enää paina töitä päivin öin – osa uusista toimijoista on jo jättänyt alan
  15. Matilda Castren golfasi huippukierroksen LPGA-kiertueella, nousi kärkikymmenikön tuntumaan

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Henkilöauto suistui tieltä Janakkalassa – poliisi tavoitti viinapullo kädessä paikalta poistuneen kuljettajan huoltoaseman pihalta
  2. Riihimäen 60-vuotisjuhlat siirtyvät vuodella – Juhlien sijaan järjestetään pienimuotoista ohjelmaa
  3. Suomen ensimmäiset kommunikointitaulut asennettiin Hangonsillan ja Martinkaaren päiväkoteihin: "Lapset voivat jutella, vaikkei ole yhteistä kieltä"
  4. Näköislehdessä tänään: Konkurssi jätti Seppo Juurikolle valtavat velat mutta periksi hän ei antanut – "Olisin juonut itseni kuoliaaksi"
  5. Koronatestausmäärät nyt Keski-Uudellamaalla huipussaan – sote-pomo suosittelee maskin käyttöä tai turvavälejä
  6. Kuljettaja jäi taas kiinni ajo-oikeudetta Lopella – Seitsemäs kerta vuoden sisään
  7. Hyvinkään koronavirusaltistus tapahtui keskushammashoitolassa, testitulokset valmistuvat keskiviikkona ja torstaina – "Potilaat eivät ole onneksi altistuneet"
  8. Hyvinkäänkylän työväentalo sai 80 000 euron testamenttilahjoituksen – "Kyllä tämä lahjoitus kertoo ihmisestä todella paljon"
  9. Gumball 500€ -autot starttasivat Hyvinkäältä – Katso kuvat hurjista virityksistä!
  10. Hyvinkään hammashoitolan henkilökuntaa altistunut koronavirukselle – vastaanottoaikoja joudutaan perumaan
  11. Kansalaiskoulun luokka muisteli – samalta luokalta nousi parrasvaloihin tähtiartisti ja MM-voittaja
  12. Näköislehdessä tänään: Seksi ei ole koskaan kiinnostanut Outi Lähdettä – Pyrkii lisäämään tietoisuutta aseksuaalisuudesta
  13. THL: Kymmeniä suomalaisia on altistunut Virossa koronalle – Turun alueella useita koronatartuntoja Balkanilta palanneilla matkailijoilla
  14. Talkoostartti ja Katukoris tuovat säpinää kaupunkiin – 8. elokuuta Hyvinkäällä on luvassa moni-ilmeinen tapahtumapäivä, myös pesäpallossa hyväntekeväisyyspeli
  15. Someron tulipalossa pahoin palanut mies kuoli sairaalassa – naisystävää epäillään omakotitalon sytyttämisestä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.