Sivusto: ManU ei maksa ihan maltaita Jadon Sanchosta – Dortmundin pyyntö päälle sadan miljoonan

Sancholla on vielä kaksi vuotta jäljellä sopimusta Dortmundin kanssa. AFP / LEHTIKUVA

STT

Englannin jalkapallomaajoukkueen laitahyökkääjää, Saksan Bundesliigan Dortmundissa loistokauden pelannutta Jadon Sanchoa on siirtohuhuissa viety ahkerasti takaisin Englantiin. Sanchon perässä on vahvimmin Manchester United, mutta mutkia on vielä matkassa 20-vuotiaan suurlupauksen siirron tiellä.

Sky Sportsin mukaan United ja Dortmund ovat aikamoisen kaukana toisistaan. Dortmundin asettaman pyyntöhinnan on mainittu olevan päälle sata miljoonaa puntaa pelaajasta, josta saksalaisseura pulitti kahdeksan miljoonaa puntaa Manchester Citylle kesällä 2017. ManU:n lähteet puolestaan kertovat Sky Sportsille, että seura ei maksa 50 miljoonaa puntaa enempää.

Sky Sports mainitsee lisäksi, että 17 maalia ja saman verran maalisyöttöjä Dortmundille juuri päättyneellä liigakaudella koonnut Sancho olisi kiinnostunut palaamaan Englantiin. Hänellä on vielä kaksi vuotta jäljellä sopimusta Dortmundin kanssa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kaalien ystävät saivat reseptit kaupan päälle Hyvinkäällä – kaalitilalla herneet ovat kypsyneet ennätysajassa – herneiden keruupäiviä tulossa lisää
  2. Ryttylän puistopuutarha hurmaa komeilla puillaan – vaaleanpunaisen talokaunottaren ympärille syntyy jatkuvasti uusia ideoita
  3. Hyvä sää houkuttelee vesille – Hyvinkään kaupungin vuokraveneet ovat olleet tänä kesänä kysyttyjä
  4. Näköislehdessä tänään: Antti Eskelinen on monta kovaa paikkaa kokenut seikkailija – "Tulee mukava fiilis, kun selviää tilanteista"
  5. Täydet pisteet uusitulle Viertolanpuistolle Hyvinkäällä – etenkin ritarilinna keräsi kehuja lapsilta ja aikuisilta
  6. Kitee löi IPV:n Superpesiksessä, Manse PP hyytyi kotitappioon
  7. Sateet leviävät yöksi maan etelä- ja keskiosiin – maanantaiksi luvassa sadekuuroja ja tuulenpuuskia
  8. Liverpool napsii kotikentällään pelkästään voittoja – Valioliigan mestari ei hurmannut, mutta kukisti Aston Villan
  9. Kevyempi keli ei suosinut Saharaa – vasta 12:s finaalissa
  10. Jesse Kalliolla hieno kisa Ruotsissa – voitto irtosi yli kahden sekunnin erolla ruotsalaiskuljettajaan
  11. Tyypillisiä puheita Trumpille, epätyypillisiä presidentille: Trump suuntasi itsenäisyyspäivän puheensa ydinkannattajilleen, vaikka perinteisesti niillä on pyritty yhdistämään kansaa, tutkija arvioi
  12. Järjestö: Välimereltä pelastetut 180 siirtolaista voivat rantautua Sisiliaan
  13. HyMK:n speedwayjoukkue toinen Haapajärvellä – Tero Aarnio oli joukkueen pisterohmu
  14. Bottas paahtoi voittoon dramaattisessa F1-avauskisassa – Hamilton putosi palkintokorokkeelta aikasakon takia
  15. Ennakkosuosikki Elian Web ravasi keulalta Suur-Hollolan voittoon

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Hyvinkääläismies kuoli ajettuaan alas sillalta
  2. Täydet pisteet uusitulle Viertolanpuistolle Hyvinkäällä – etenkin ritarilinna keräsi kehuja lapsilta ja aikuisilta
  3. Porvoonväylän kuolonkolarista lisätietoja – henkilöauton kuljettaja oli vasta 17-vuotias
  4. Törkeän raiskauksen ja hyväksikäytön uhri 13-vuotias Hyvinkäällä – käräjillä välituomio ja mielentilatutkimus
  5. Näköislehdessä tänään: Antti Eskelinen on monta kovaa paikkaa kokenut seikkailija – "Tulee mukava fiilis, kun selviää tilanteista"
  6. Melkein joka taloudessa on kaapeissa hylättyä elektroniikkaa, vaikka se olisi arvokkainta kierrätystavaraa
  7. Bottas paahtoi voittoon dramaattisessa F1-avauskisassa – Hamilton putosi palkintokorokkeelta aikasakon takia
  8. Ammoniakkivuoto Valion tehtaalla Janakkalassa – vaaratilanne on ohi
  9. Hyvinkään ja Riihimäen Bio Rexit aukeavat perjantaina – poppareissa on kansi päällä ja katsomossa täytetään vain joka toinen penkki
  10. Arvaatko, kuinka paljon rahaa saa yhdestä tukkipuusta?
  11. Kanye West pyrkii Yhdysvaltain presidentiksi
  12. Tehtaansuolle uusi esteetön polku – syksyllä terveysmetsäpolulla pääsee pyörätuolillakin kulkemaan rengasreitin
  13. Ylinopeutta ajanut mies jäi poliisin haaviin 2 800 nuuskapurkkia autossaan – kahta parikymppistä joensuulaista epäillään veropetoksesta ja salakuljetuksesta
  14. Seinäjoen Prisman Kultatähti-koruliikkeeseen murtauduttiin kattoon tehdyn reiän kautta, kertoo yrittäjä – kaikki kultasormukset ja kultaketjut varastettiin, saaliin arvo yli 300 000 euroa
  15. Konttikirppis palaa Atomin parkkipaikalle parin vuoden tauon jälkeen – "Paikalle mahtuu ainakin 30-40 myyjää"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.