Vuoden miespesäpalloilija valloittaa kentällä ja somessa – Juha Puhtimäki siirtyi JoMan paitaan vuolemaan kultaa

Kaksi kautta JoMassa pelattuaan Juha Puhtimäki, 35, vaikuttaa saavuttaneensa pesäpalloilijana kaiken. Minna Raitavuo / LEHTIKUVA

STT

Joensuun Mailasta oli tulla pesäpalloilija Juha Puhtimäen uran kompastus. Ilmajokinen ratkaisi ongelman pakkaamalla muuttokuormansa kohti Pohjois-Karjalaa.

Kaksi kautta JoMassa pelattuaan Puhtimäki, 35, vaikuttaa saavuttaneensa pesäpalloilijana kaiken. Tilillä on kaksi Suomen mestaruutta sekä ohessa valinta viime kaudella Vuoden pesäpalloilijaksi ja Vuoden lukkariksi. Mitä tavoiteltavaa sinulla vielä on?

– Kolmas peräkkäinen mestaruus tietenkin! Niitä on aika harvalla äijällä Sotkamon ulkopuolella, Puhtimäki naurahtaa.

– Hienoa, että päästään vihdoin aloittamaan kausi. Onhan tässä ollut vieroitusoireita, mutta onneksi yksilöharjoittelun ohessa on päässyt kattomahan Ruotsin raveja, hymähtää ravihevostaan liperiläisellä tallilla pari kertaa viikossa valmentava Puhtimäki.

Mestaruutta puolustava JoMa lähtee torstaina alkavaan Superpesikseen vahvana suosikkina.

Kammosta viis

Kolmenkymmenen ikävuoden rajaa lähestynyttä Puhtimäkeä pidettiin menetettynä pelaajana, kun syötöt eivät tuntuneet pysyvän enää lautasella Koskenkorvan Urheilijoissa vajaa vuosikymmen sitten.

Nurmossa yhden SM-pronssin (2008) pohjalaiskiertueellaan saavuttanut Puhtimäki ponnisti Hyvinkään Tahkossa urheilijana uudelle tasolle. Neljästi peräkkäin Tahkossa vuosina 2014–17 kausi päättyi silti JoMan käsittelyssä.

Joensuulaiset nöyryyttivät Tahkon kerran pronssiotteluissa ja kolmesti puolivälierissä yhteisvoitoin 11–2.

– Tahkossa minusta tehtiin lautaskammon jälkimainingeissa uusi ihminen. Hyvinkäällä arvostettiin pohjalaiseen tapaan vielä sisäpeliä, mutta Joensuussa pelaaminen rakentuu ulkopelin pohjalle, Puhtimäki kuvailee.

Puhtimäen tavoin lautaskammosta on mestaritason lukkariksi pystynyt palaamaan vain Pattijoen Urheilijoiden Topi Kosonen, myös Suomen mestari ja Vuoden pesäpalloilija.

– Oikeastaan olen koko ajan pelannut kammon kanssa, Puhtimäki myöntää.

Kymppitonnin tavoite

Taktisesti vahva ja hyvin etukenttää hallitseva Puhtimäki monipuolistui Tahkossa etenijän roolin lisäksi loistavaksi kenttää puhkovaksi vaihtajaksi. Henkilökohtaisena kruununa oli kärkilyöntitilaston voitto 2017.

Jos joku asia Puhtimäkeä harmittaa, se on koronaviruspandemian aiheuttama runkosarjan jako paikallislohkoiksi. Itälohkon seurat eivät pelaa länsilohkoa eivätkä pohjoisen joukkueet etelää vastaan ennen pudotuspelejä.

Puhtimäkeä ei välttämättä nähdä tänä kesänä lainkaan kotiseudullaan Etelä-Pohjanmaalla.

– Sukulaiset joutuvat ajamaan peleihin Kankaanpäähän ja Tampereelle. Isältänihän ei jäänyt viime kaudellakaan väliin kuin peli tai pari.

JoMa päästi maan parhaan pelimiehen Tuomas Jussilan livahtamaan Imatralle ja toisen jokerikotiuttajansa Juha Niemen Mansen paitaan.

– Viime kauden perusteella pahin vastustajamme on Siilinjärvi, mutta eivätköhän siellä ole taas ne tutut Sotkamo, Kouvola ja Vimpeli kiusanamme. Raahe ja Hyvinkää ovat potentiaalisia joukkueita, ja Seinäjokikin olisi, jos Jussit löytäisi esityksiinsä tasaisuutta, Puhtimäki sivaltaa.

Sanavalmis ja vahvaa murretta vääntävä lukkari on koonnut Twitterissä yli 2 500 ja instagramissa noin 7 200 seuraajaa.

– Lähretähän siitä, jotta kolomannen peräkkäismestaruuden lisäksi syksyllä mänöö Instassa kymppitonnin raja rikki!

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Porvoonväylän kuolonkolarista lisätietoja – henkilöauton kuljettaja oli vasta 17-vuotias
  2. Nainen yritti näpistää kengät Riihimäellä – jo kymmenes vastaavanlainen rikos vuoden sisään
  3. Hyvinkään ja Riihimäen Bio Rexit aukeavat perjantaina – poppareissa on kansi päällä ja katsomossa täytetään vain joka toinen penkki
  4. Henkilöauto ja kuorma-auto kolaroivat Hyvinkäällä – liikenne Porvoonväylällä poikki useita tunteja
  5. Suomessa todettu vuorokaudessa 22 uutta koronavirustartuntaa, ei uusia kuolemia
  6. Talous: Konecranesille kaksi tilausta Louisianasta – yhtiö toimittaa portaalinostureita Yhdysvaltain suurimmalle kansainvälisen kaupan merisatamalle
  7. Ministeri Pekonen joutui hätistelemään kettua Riihimäen keskustassa – kettu tuli aivan muutaman metrin päähän
  8. Jälkiä kivikautisesta asutuksesta on paljon – Hyvinkään ja Riihimäen seudulla asuttu tuhansia vuosia ennen ajanlaskun alkua.
  9. Kone, Rentto, Tuottajain Mylly, Villatehdas – Hyvinkään kaupunginmuseon Rilli-tutkijapisteessä voi pian sukeltaa teollisuuden historiaan
  10. Hyvinkääläisjohtoinen Elcoline otti kasvuloikan – Liikevaihto nousee nyt puoliväliin tavoitteesta
  11. Yksi henkilö menehtynyt henkilöauton ja rekan kolarissa Hyvinkäällä – 25-tie poikki Ahdenkalliontien ja Ridasjärventien välissä
  12. Vehkojan koulun kattoremontti viivästyy asbestilöydöksen takia – ei valmistune koulujen alkuun mennessä
  13. Pleikkarikuskit vastaan vanhan liiton rattimiehet, kenellä on etu F1-kauden alussa?
  14. Taas pääsee leikkimään! – Sisäleikkipuistot avasivat ovensa koronatauon jälkeen
  15. Näköislehdessä tänään: Annemari Heinonen on kirjannut ylös kaikki lukemansa kirjat – tuhannes lukukokemus on pian vuorossa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.