Alasarjaseura Saarbrücken hakee seuraavaa cup-sensaatiota Leverkusenia vastaan

Leverkusenin maalia vartioi Suomen maajoukkuevahti Lukas Hradecky. Tässä Hradecky tontillaan ottelussa Bayern Müncheniä vastaan 6. kesäkuuta. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Saksan jalkapallocupissa neljän parhaan joukkoon yltänyt pikkuseura Saarbrücken on erikoisessa tilanteessa. Sarjakausi Saksan neljänneksi ylimmällä sarjatasolla julistettiin päättyneeksi, mutta tiistaina joukkueella on edessä cupin välierä Bundesliigassa pelaavaa Leverkusenia vastaan.

Saarbrücken ei ole pelannut yli kolmeen kuukauteen otteluakaan. Sen sijaan pääsarjaseurojen kausi jatkui toukokuun lopussa, ja Saarbrücken on toivottomalta tuntuvan paikan edessä kotiottelussa Leverkusenia vastaan. Vieraiden maalia vartioi todennäköisesti totuttuun tapaan Suomen maajoukkuevahti Lukas Hradecky.

– Leverkusen on taatusti eri kaliiberin joukkue kuin edelliset vastustajamme. Mutta Leverkusen ei ole suurin vastustajamme, vaan pelko. Jos pääsemme siitä eroon, olen varma, että voimme saavuttaa seuraavan sensaation, Saarbrückenin päävalmentaja Lukas Kwasniok sanoi.

Saarbrücken on jo nyt tehnyt cup-historiaa. Aiemmin yksikään joukkue ei ole edennyt cupin välieriin vastaavalta sarjaportaalta. Joukkue kaatoi maaliskuun alussa puolivälierässä pääsarjaseura Düsseldorfin rangaistuspotkukisassa, ja seuran varapuheenjohtaja Dieter Ferner äityi kutsumaan tapahtunutta "suurimmaksi sensaatioksi Jeesuksen syntymän jälkeen".

Ensi kaudeksi sarjaporrasta ylemmäksi noussut Saarbrücken on pudottanut cupissa Bundesliiga-seuroista myös Kölnin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.