IS: Veikkausliigaan voi tulla iso mullistus jo 2019 – Suomeenkin kahden kerroksen malli?

Sport Content

Jalkapallon Veikkausliigaan suunnitellaan isoja muutoksia. Ilta-Sanomien mukaan sarja saatetaan pelata jo ensi kaudella uudella mallilla. Lehden mukaan sarjajärjestelmää arvioiva työryhmä esittää, että sarja pelataan ensi kaudella 12 joukkueen voimin, kuten nytkin, mutta sarja jakautuisi kahden kierroksen jälkeen ylempään ja alempaan jatkosarjaan.

Muutos vähentäisi joukkueiden pelimääriä. Ylempi ja alempi loppusarja -systeemi on jo käytössä monessa maassa Euroopassa.

Työryhmän mukaan sarjan joukkuemäärää ei voi kasvattaa, sillä Suomesta ei löydy tarpeeksi laadukkaita joukkueita tai pelaajia isompaan sarjaan.

– En halua tässä vaiheessa kommentoida asiaa millään tavalla, IS:n tavoittama Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande sanoi IS:lle.

Muutoksia saattaa tulla myös europelipaikkoihin. Mestari saisi edelleen paikan Mestarien liigan karsintoihin, ja hopeajoukkue sekä Suomen Cupin voittaja etenisivät Eurooppa-liigan karsintoihin. Kolmas Eurooppa-liigan karsintapaikka saatetaan kuitenkin ratkoa pudotuspeleillä, joihin voisi päästä myös alemmasta loppusarjasta.

Lopullisia päätöksiä tehdään parin viikon sisällä. Päätäntävalta on sarjan hallituksella.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Poliisi epäilee pojan surmanneen isänsä Jyväskylässä – uhri oli keski-ikäinen mies
  2. Riihimäen sivistysjohtajan virkaan 24 hakijaa – mukana myös paikallisia nimiä
  3. Hyvinkäällä ei edelleenkään uusia koronatartuntoja – Maanantaina vain Nurmijärven lukema rumeni
  4. Jeesaa kaveria -keräys alkaa Willan Red Carpet -aulassa ensi viikolla – sinne voi viedä ruokaa, pesutarpeita tai uusia kesävaatteita
  5. Talous: Antti Luusuaniemi mukana uudessa sponsorointifirmassa – Red Carpet Brand Alliances myy yhteistyökuvioita elokuvan, tv:n, urheilun ja kulttuurin ammattilaisille
  6. Hyvinkäällä ei viikkoon uusia koronatapauksia – Muualla Keusoten alueella kaksi uutta tartuntaa
  7. Hyvinkään säästötoimilistassa lähes sata kohtaa – Kaupunginjohtaja pitää veronkorotusta välttämättömänä
  8. Kevitsan kaivoksessa Sodankylässä tulipalo
  9. Hyvinkääläinen, kävitkö kuntoilemassa Eskokreetassa? – Nyt on haussa kuvia avajaisista, joissa esiintyi itse Tapio Rautavaara
  10. Eläimet: Löytökoira Papi on nyt onnellinen kaveri – perhe Huhtakallio Hyvinkäältä avasi sille kotinsa ja sydämensä
  11. Aikuisetkin ovat tervetulleita Riihimäen taidekouluun syksyllä 2020 – myös kaikkein pienimmät saadaan mukaan pitkän tauon jälkeen
  12. Normaali.fi -chatissa voi kertoa mistä vain ja tehdä vaikka huolitestin – "Monen nuoren elämää piinaavat huolet, joista he eivät uskalla kertoa kenellekään"
  13. Hyvinkään entinen kaupunginjohtaja Tauno Kirves on kuollut
  14. Näköislehdessä tänään: Kun itseään satuttaa työkseen, omat rajansa pitää tuntea – "Mietin aina, mitä kipu viestii"
  15. Viro sallii suomalaisten saapumisen ilman karanteenia kesäkuun alusta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.