Lehti: Näin Ott Tänak haki varmistusta Hyundai-siirrolleen – "Ilmeisesti hän piti siitä"

Ott Tänak sai onnitteluhalauksen Jyväskylän MM-rallin voittajana viime kesänä. Vasemmalla kartturi Martin Järveoja. Agata Anttonen

Sport Content

Tommi Mäkisen johtaman Toyota-tallin virolaisässän Ott Tänakin siirtymistä Hyundaille pidetään jo käytännössä selviönä. Espanjalaislehti AS uutisoi, että tuore maailmanmestari olisi jo ehtinyt testata Hyundaita.

AS:n mukaan Hyundain tallipäällikkö Andrea Adamo oli tehnyt Tänakille Suomen MM–rallin aikoihin tarjouksen, joka vietiin lopulta nopeasti maaliin.

Tänak ei ollut kuitenkaan tehnyt iso päätöstä sokkona, vaan hän halusi testata i20 WRC-autoa tositoimissa.

– Ilmeisesti hän piti siitä, koska hän on valinnut korealaisen brändin, AS kirjoittaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Hyvä sää houkuttelee vesille – Hyvinkään kaupungin vuokraveneet ovat olleet tänä kesänä kysyttyjä
  2. Näköislehdessä tänään: Antti Eskelinen on monta kovaa paikkaa kokenut seikkailija – "Tulee mukava fiilis, kun selviää tilanteista"
  3. Täydet pisteet uusitulle Viertolanpuistolle Hyvinkäällä – etenkin ritarilinna keräsi kehuja lapsilta ja aikuisilta
  4. Hyvinkääläismies kuoli ajettuaan alas sillalta
  5. Ammoniakkivuoto aiheutti vaaratilanteen Turengissa
  6. Zidane pitää Real Madridin ruodussa: "Emme ole vielä voittaneet mitään"
  7. Kotimaan matkailubuumissa vuokra-autot viedään käsistä – "Edulliset autot ovat käytännössä loppu"
  8. Suomessa todettu viisi uutta koronavirustartuntaa, yhteensä tartuntoja todettu 7 253
  9. Mediat: Kristoffer Kolumbuksen patsas kaadettiin Baltimoressa
  10. Helsingin Sanomien laaja selvitys paljastaa suuria epäkohtia siivousalalla – pahimmillaan työntekijöiden olot ovat epäinhimillisiä. Pääministeri Marin haluaa estää työvoiman hyväksikäyttöä
  11. Trump ylisti USA:n tieteellistä lahjakkuutta ja syytti Kiinaa koronasalailusta
  12. BBC: Britannia höllensi urheilutapahtumia koskevia koronasääntöjään
  13. Kissanpäiviä: Herkkuja saumattomalla yhteistyöllä – haahuilijaksi tunnustautuva villakoira on ruoka-aikaan skarppina
  14. Koronatartunnat kiristävät tunnelmaa tennispiireissä – Frances Tiafoen tartunta Atlantassa palautti mieleen Djokovicin näytösturnauksen tapahtumat
  15. Hallitus haluaa purkaa ulkoistettujen sotepalveluiden jättisopimukset – tavoite saattaa törmätä perustuslakiin ja EU-direktiiviin

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Hyvinkääläismies kuoli ajettuaan alas sillalta
  2. Ammoniakkivuoto Valion tehtaalla Janakkalassa – vaaratilanne on ohi
  3. Törkeän raiskauksen ja hyväksikäytön uhri 13-vuotias Hyvinkäällä – käräjillä välituomio ja mielentilatutkimus
  4. Porvoonväylän kuolonkolarista lisätietoja – henkilöauton kuljettaja oli vasta 17-vuotias
  5. Täydet pisteet uusitulle Viertolanpuistolle Hyvinkäällä – etenkin ritarilinna keräsi kehuja lapsilta ja aikuisilta
  6. Vanhankirkon sillasta tehtiin urakkapäätös – paalutustyöt alkavat jo heinäkuussa
  7. Suur-Hollolassa katseet kääntyvät Elian Webiin – "En vaihtaisi hevosta muiden finalistien kanssa"
  8. Seinäjoen Prisman Kultatähti-koruliikkeeseen murtauduttiin kattoon tehdyn reiän kautta, kertoo yrittäjä – kaikki kultasormukset ja kultaketjut varastettiin, saaliin arvo yli 300 000 euroa
  9. Hyvinkään ja Riihimäen Bio Rexit aukeavat perjantaina – poppareissa on kansi päällä ja katsomossa täytetään vain joka toinen penkki
  10. Näköislehdessä tänään: Antti Eskelinen on monta kovaa paikkaa kokenut seikkailija – "Tulee mukava fiilis, kun selviää tilanteista"
  11. Arvaatko, kuinka paljon rahaa saa yhdestä tukkipuusta?
  12. Näköislehdessä tänään: Viimein tuli aika sooloilla – Tommi Salmela haluaa näyttää, että rokkari voi olla muutakin kuin mihin pinta viittaa
  13. Kanye West pyrkii Yhdysvaltain presidentiksi
  14. Tehtaansuolle uusi esteetön polku – syksyllä terveysmetsäpolulla pääsee pyörätuolillakin kulkemaan rengasreitin
  15. Ylinopeutta ajanut mies jäi poliisin haaviin 2 800 nuuskapurkkia autossaan – kahta parikymppistä joensuulaista epäillään veropetoksesta ja salakuljetuksesta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.