Pystypaikka jälleen Mäkäräisen harmina pikakisassa – Minkkinen paras suomalainen Ruhpoldingissa

Molemmat Kaisa Mäkäräisen pummit tulivat pystypaikalta. -Koivisto Antti Aimo-Koivisto / LEHTIKUVA

STT

Kaisa Mäkäräinen ylsi loistoesityksellään voittoon viime sunnuntaina Oberhofin yhteislähtökisassa, mutta keskiviikkoisessa Saksan Ruhpoldingin 7,5 kilometrin pikakisassa Suomen ampumahiihtotähti ei pystynyt vastaavanlaiseen onnistumiseen.

Pystypaikalta tulleet kaksi sakkokierrosta tiputtivat Mäkäräisen sijalle 33. Hän ei ollut lopulta edes päivän paras suomalainen, sillä se titteli meni nolla-ampuja Suvi Minkkiselle. 25-vuotias Minkkinen nappasi uransa parhaan sijoituksen maailmancup-tasolla venymällä sijalle 31. Aiemmin joutsalainen ei ole saavuttanut maailmancupin pisteitä eli ei ole ollut 40 parhaan joukossa.

– Vihdoinkin ammunta napsahti huippusuoritukseksi. Tuntuu todella hyvältä pystyä ulosmittaamaan penkalta sitä, mitä olen treeneissä pystynyt tekemään. Ensimmäiset pisteet ovat olleet jo pitkään tavoitteena. Hiihdollisesti ei tuntunut niin terävältä, mutta aikaerollisesti parhaita hiihtojani, Minkkinen ruoti Ampumahiihtoliiton ääninauhalla.

Mäkäräinen kertoi saaneensa flunssan Oberhofin viikonlopun jälkeen. Flunssan lisäksi Mäkäräisen menoon vaikutti pari muutakin asiaa.

– Selän kanssa on ollut ongelmia. Se vei tehoja jaloista. Kaiken lisäksi huollolle tuli tämän talven ensimmäinen pieni epäonnistuminen. Siinä oli jo sen verran paljon muuttujia, Mäkäräinen selvitti.

Mäkäräisellä on ollut vaikeuksia tämän kauden pikakisoissa juuri pystyammunnassa. Siinä hänen osumatarkkuutensa on vain 56.

– Pieni virhe kolmannella laukauksella ja sama toistui seuraavalla laukauksella. Ruhpoldingissa ammutaan yleensä sen verran hyvin, että tiesin, että kaukana ollaan.

Muista suomalaisista Mari Eder oli 75:s (5 sakkoa) ja Jenny Fellman 102:s (6). Sunnuntain takaa-ajoon selvisivät Minkkinen ja Mäkäräinen.

Pikakisan voitti ylivoimaisesti Norjan Tiril Eckhoff, joka kukisti toiseksi tulleen Ruotsin Hanna Öbergin liki puolella minuutilla. Kolmas oli Italian Dorothea Wierer.

Eckhoff nousi maailmancupin kokonaiskisassa Wiererin ohi kärkeen kolmen pisteen turvin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jukka Poika viihdytti toriyleisöä Lopella – viikon päästä luvassa rautalankaa ja taikuutta
  2. Maksuttomia maskeja on tulossa pian jakoon vähävaraisille Kanta-Hämeen kunnissa
  3. Korona ei ole toistaiseksi vaikuttanut kuntien väestönkehitykseen – kasvun uskotaan kuitenkin lisääntyvän lähivuosina
  4. Reka Kaapelilla pitkästä aikaa kesätyöntekijöitä – hyvä vuosi auttaa tukemaan opiskelijoita, joiden kesätyöt harvassa koronan vuoksi
  5. Riihimäen yrittäjien näkymät parantuneet robottikyselyn mukaan
  6. Lauri Markkasen edustama Chicago Bulls antoi kenkää päävalmentaja Jim Boylenille
  7. Trialin SM-sarjan toinen osakilpailu ajetaan Tervakoskella – riihimäkeläisen Veeti Kauniston tavoitteena on voitto
  8. Ammattikuskit, ydinvoimaloiden huoltajat ja vakavasti sairaat – itärajalta pääsee edelleen painavista syistä läpi
  9. Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen uusi päällikkö tulee Hämeestä
  10. Perhejuhlat koronasta huolimatta – mitä jos vierailijat porrastaa eri aikoihin, entä saako kukkia ojentaa? Asiantuntijalääkäri vastaa
  11. Ella Junnila joutui luovuttamaan korkeushypyn karsinnassa – Heidi Nokelainen kompastui Kalevan kisojen keihäskarsintaan
  12. Saksa kehottaa Kreikkaa ja Turkkia neuvottelemaan erimielisyyksistä ja välttämään yhteenottoa
  13. 30 vuotta sitten: Poispotkitut työntekijät antoivat sapiskaa Riihimäen lasitehtaan entisille omistajille
  14. Rajavartijat toivovat ensi vuoden budjettiin rahaa valvontalentokoneiden uusimiseen
  15. Suomen valtiojohto huolissaan Valko-Venäjän tilanteesta

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Suomessa todettu vuorokauden aikana 41 uutta tartuntaa – Näistä viisi Hyvinkäällä
  2. Gumball 500€ -autot starttasivat Hyvinkäältä – Katso kuvat hurjista virityksistä!
  3. Kanta-Hämeen yksi uusi koronatartunta saatu ulkomaanmatkalla
  4. Veli-Pekka Heinosen neljäs pienoisrautatie valmistui liikennöintikuntoon – rakentaminen vaatii kärsivällisyyttä ja toimivat sormet
  5. Maksuttomia maskeja on tulossa pian jakoon vähävaraisille Kanta-Hämeen kunnissa
  6. Hyria jakaa kasvomaskit henkilöstölleen – Yleistä maskisuositusta toimipisteissä ei ole annettu
  7. Lopen valimolla pieni tulipalo – toiminta jatkuu normaalisti
  8. Jarkko Tammisen kiertue siirtyy pääosin keväälle – Lopen, Riihimäen ja Hyvinkään esitykset pidetään sovitusti
  9. Timo Heinonen pettyi budjettiesitykseen – "Nyt pitäisi vahvistaa ihmisten ostovoimaa, eikä olla ihmisten kukkarolla verotusta kiristämässä"
  10. Hus: Yli puolet koronatartunnan saaneista ei tiedä tartuntansa lähdettä
  11. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  12. Kahvila Ravintola Kaisa avasi ovensa – lounasravintola toivottaa tervetulleeksi myös aamiaisbuffetille
  13. Etsintäkuulutettu mies ajoi huumeissa Riihimäellä
  14. Koronanäytteiden otto kiihtyy – tartuntoja tavattu seudulla silti hyvin vähän – määrä kasvanee lomien päätyttyä
  15. Hämeen kokoomus on huolissaan jätelain muutoksista – "Parhaat keinot kierrätyksen, ja samalla elinvoiman kasvuun löytyvät rakentavasta yhteistyöstä"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.