Kulttuuri | Runoilija Aija Andersson sairastaa parantumatonta syöpää, ja se näkyy hänen kokoelmissaan – "Halusin jättää näkyviin autenttisen shokin"

Aija Andersson sijoittaa runoissaan parantumattoman sairauden maailmankaikkeuden mittakaavaan.

Kun runoilija Aija Andersson katselee keväällä ilmestyvien kirjojen virtaa, huomaa hän monessa teoksessa lähestyttävän nykyisen maailmanjärjestyksen loppua. Mutta läheskään kaikissa tunnelma ei ole painajaismainen.

Suorimmin tämä käy ilmi Arla Kanervan esikoisromaanista Lopun aikoja. Maaliskuussa ilmestyvä kirja on kustantajan esittelytekstin mukaan ”viehättävä utopia ihmiskunnan viimeisistä henkäyksistä.”

Anderssonia ajatus kutkuttaa. Dystopia on noussut viime vuosina suoranaiseksi trendiksi. Mutta utopia on vaihteeksi jotakin uutta.

– Onko meidän nykyinen aikamme niin ahdistusta herättävä, että se saa kirjailijat turvautumaan utopioihin? miettii Andersson.

Kun Andersson teki pro gradu -työtään Risto Isomäen romaanista Sarasvatin hiekkaa (2005), yliopistolla annettiin ymmärtää, että maailmasta löytyisi tärkeämpiäkin tutkimuskohteita kuin tieteiskirjallisuus.

Andersson puolestaan ajatteli jo silloin, että muilla lajityypeillä on vaikea avata nykyajasta samanlaisia oivalluksia kuin tieteiskirjallisuuden ja fantasian avulla.

– Parhaat tieteisteokset ovat ennustaneet ihmiskunnan suuria tapahtumia. Jos katsotaan vaikkapa kymmenen vuotta sitten julkaistuja teoksia, niissä toistuvat tietynlaiset kysymykset. Kirjailijat seuraavat aikaansa ja poimivat tiedostamattaan samoja asioita ympäristöstään.

Anderssonin oma kirjailijapolku muodostui hyvin erilaiseksi kuin hän oli ajatellut. Vuonna 2019 hän otti vapaata opettajan työstään kirjoittaakseen esikoisrunokokoelmansa.

– Sen piti käsitellä naisen asemaa työelämässä ja nimenomaan hoivatyössä, kaikkea sitä, mikä tuli näkyviin hoivakriisin muodossa.

Yhteiskunnallinen kriisi kuitenkin vaihtui henkilökohtaiseen. Tuolloin 36-vuotias Andersson sai kuulla sairastavansa synoviaalisarkoomaa, erittäin harvinaista syöpää, johon sairastuu yksi miljoonasta. Kasvaimen poisto merkitsi jalan amputaatiota, eikä sekään ollut parantumisen tae.

Anderssonin syksyllä 2021 ilmestynyt esikoisrunokokoelma Amputaatio antaa välähdyksiä siitä kokoelmasta, jota hän kirjoitti ennen kuin arkeen leikkautui avohaava. Runoissa elämä jakautuu aikaan ennen amputaatiota ja aikaan amputaation jälkeen.

– Halusin jättää näkyviin autenttisen shokin. Tällaiset sairastumiset eivät tapahdu tyhjiössä, vaan aina on edeltävä elämä.

Tammikuussa 2021 selvisi, että syöpä oli levinnyt keuhkoihin, eikä parantavaa hoitoa olisi. Lääkäri antoi vuoden aikaa ja kannusti kirjoittamaan. Runoilija asetti itselleen kirjaimellisen deadlinen. Hänen toinen runokokoelmansa olisi valmis vuoden 2021 loppuun mennessä.

Nyt runokokoelma Eutanasia on valmis ja odottaa julkaisua. Andersson elää ja jatkaa kirjoittamista, mutta uusimmat runot kuuluvat jo eri kokonaisuuteen.

–Selkeästi on tapahtumassa siirtymä kolmanteen kokoelmaan. En voi tietää, ilmestyykö se, mutta toivon ehtiväni kirjoittaa.

Parantumaton sairaus on runokokoelman aiheena, kuten Andersson itse sen sanoo, ”raflaava”. Amputaatio sai pienen kustantajan runokokoelmaksi runsaasti huomiota. Mutta Andersson toivoo huomion kohdistuneen aiheen ohella myös siihen, mitä hänellä on sanottavanaan ja kuinka hän sen sanoo.

Amputaatiossa Andersson piirtää hyvin laajoja kaaria – alkuräjähdyksestä siihen kantasoluun, joka ei osannut tehdä tehtäväänsä hänen elimistössään. Tulevassa kokoelmassa kaari on vieläkin pidempi.

– Jos Amputaatiossa tutkittiin alkuräjähdystä, Eutanasiassa mennään mustaan aukkoon ja kysytään, mitä se lopulta on.

Runoteokset ovat syntyneet rinnakkain, mutta Andersson arvelee Eutanasian olevan sävyiltään tummempi. Luonnontieteen rinnalla kulkee edelleen myös yhteiskunnallinen näkökulma. Andersson esimerkiksi ottaa kantaa taistelumetaforaan, jolla vakavaa sairautta usein pyritään tarinallistamaan:

Syöpään kuolleet,

taistelivatko he väärin?

Onko runojen kosminen mittakaava taiteellinen valinta, etäännyttämiskeino, vai tuleeko se suoraan Anderssonin maailmankatsomuksesta?

– Ystäväni ovat pohdiskelleet samaa. Tiede toimii hyvänä kirjallisena etäännyttämiskeinona, mutta se ei kumpua siitä, että minulla olisi suoranaista tarvetta etäännyttää. Maailmankatsomukseni on tieteellinen: tykkään kovasti tutkia ja pohdiskella, mietiskellä, mitä tämä kaikkeus on.

Ihmisen paikka kaikkeudessa on Anderssonin mielestä olla olemassa.

– Lähdin kirjoittamalla tutkimaan sanaa ”iänkaikkinen”. Se on aika vahvasti hengellisesti värittynyt sana. Mutta jos sitä lähtee pohtimaan, niin se tarkoittaa koko ikää. Meillä kaikilla on eri pituinen ikä, jonka jokainen elää kokonaan alusta loppuun. Kun aivoista loppuu sähköinen toiminta kuoleman hetkellä, ei ihminen enää voi tajuta omaa tilaansa. Niin kauan kuin on elossa, elää siis aina. Se ajatus on tuonut minulle valtavasti voimaa ja lohtua.

Andersson myös muistuttaa, että ihmisen atomit jatkavat olemistaan maapallolla. Ne alkuaineet, josta elämä koostuu, ovat syntyneet supernovaräjähdyksessä jossakin muinaisessa aurinkokunnassa.

Kuten Andersson itse tulevassa runokokoelmassaan asian kiteyttää:

ne ja me

saman supernovan sisaruksia

Aija Anderssonin runokokoelma Eutanasia ilmestyy maaliskuussa Kulttuurivihkojen kustantamana.

Näyttelijä Timo Torikka sai Espoon kaupungin apurahan ja lähti Ranskaan hiomaan esityksiä – "Tähän aikaan vuodesta Ranskaan houkuttelee valo"

Kuka?

Aija Andersson

38-vuotias suomen kielen ja kirjallisuuden opettaja.

Esikoisrunokokoelma Amputaatio (2021).

Perhe: puoliso ja tytär.

Iloa tuottavia asioita: Aamukahvi ja pianonsoitto.

Toteemieläin: korppi. ”Korppia pidetään pahanilmanlintuna, mutta se on komea musta lintu, viisas ja taitava imitaattori. Korppi merkitsee minulle myös rakkautta suomalaiseen luontoon.”

Aija Anderssonin valinnat

Poimintoja kevään kirjoista

Arla Kanerva: Lopun aikoja (Kosmos). ”Romaanin sanotaan olevan utopia ihmiskunnan viimeisistä hetkistä. Minua kiinnostaa kovasti, kuinka se voi olla utopia.”

Siiri Enoranta: Maailmantyttäret (WSOY). ”Tämäkin on utopia, moderni tyttökirja maailman pelastamisesta. Perheessämme on kouluikäinen tytär, joten tämä varmasti lainataan.”

Sanni Purhonen: Jos vain muuttuisin toiseksi (WSOY). ”Runoteos kertoo vähemmistöistä ja vammaisiin kohdistuvasta väkivallasta. Nämä teemat ovat hyvin kiinnostavia.”

Maarit Verronen: Orionin vyö (Aviador). ”Verronen luo henkeäsalpaavia maailmoita. Tämä romaani täytyy lukea.”

Juha Rautio: Random-Karaoke (Enostone). ”Rautio on myös muusikko. Nimi antaa ymmärtää, että poikkitaiteellisuus on jollakin tavalla läsnä romaanissa.”

Thomas Engström ja Margit Richert: Nattavaara (Into). ”Avio­pari kirjoittaa yhdessä Ruotsin pohjoisosiin sijoittuvan Pohjoinen-trilogiaa. Se edustaa ekokriittistä dystopiaa, suosikkigenreäni.”

Entinen punkkari, nykyinen tietokirjailija Timo Kalevi Forss arvostaa Gösta Sundqvistin ja Reino Helismaan kaltaisia anarkistisia tekijöitä – ”Viihdyn hyvin kuolleiden seurassa.”

"Potuttaa ihmisten tuhlaaminen" – Mauri Kunnas on syvästi huolissaan, mutta uskoo ihmiskunnan löytävän ratkaisut ilmastonmuutokseen

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut