Yhdistys juhlii 50-vuotista taivaltaan kesäkuussa Hyvinkään kirkossa.
Medialähetys Sanansaattajat eli Sansa juhlii 50-vuotisjuhliaan järjestämällä poikkeuksellisen hienot Medialähetyspäivät Hyvinkään kirkossa kesäkuun alussa. Paikalle saapuu runsaasti Sansan kansainvälisiä yhteistyökumppaneita eri puolilta maailmaa.
– Nyt on todella hieno tilaisuus tulla tutustumaan, mistä Sansan toiminnassa on kyse, sekä mitä, missä ja kenen kanssa me työtä teemme, Sansan kotimaantyön johtaja Mikko Matikainen hehkuttaa.
Matikainen toteaa, että vaikka Sansa on kansainvälinen, niin se on samalla myös hyvinkääläinen medialähetysjärjestö.
– Sansan toiminta alkoi autotallissa Hyvinkään Ossianinkadulla. Sansaa oli perustamassa joukko innokkaita, alle 30-vuotiaita nuoria aikuisia, jotka ymmärsivät, että median kautta kerrottu evankeliumi muuttaa maailmaa. Monet hyvät asia ovat saaneet alkunsa talleista. Jeesuskin syntyi karjasuojaan ja muutti maailmaa.
Sansan toiminta-aluetta ovat pohjoiset leveysasteet kymmenestä neljäänkymmeneen. Se on maailman väkirikkainta aluetta, jossa evankeliumia ei juurikaan tunneta ja missä on haasteellista elää kristittynä.
– Evankeliumin vastaanottaneen ihmisen sisin muuttuu. Hän alkaa kokea itsensä arvokkaaksi ja rakastetuksi. Eri puolilta maailmaa kuulemme, miten evankeliumin voiman koettuaan ihminen alkaa työskennellä myös oman yhteisönsä hyväksi. Kun ihmisen sisin muuttuu, muuttuu myös tapa, jolla hän katsoo maailmaa.
Kolmipäiväiset Medialähetyspäivät alkavat perjantaina 9.6. Kaikille avoin Vaikuttavasti tässä ajassa -seminaari järjestetään klo 10–15. Perjantai-iltana on puolestaan ohjelmassa juhlagaala ja konsertti klo 18.30 alkaen.
Lauantaina kuullaan pastori Jukka Norvannon raamattutunti. Hän on tuttu Radio Dein Raamattu kannesta kanteen -ohjelman opettajana. Lauantaina pidetään myös useita kanavia, joista voi valita itseään kiinnostavan. Kanavat tarjoavat tietoa Sansan työstä Intiassa, Toivoa naisille -työstä, maahanmuuttajatyöstä sekä persiankielisestä työstä.
Juhlamessu pidetään Hyvinkään kirkossa sunnuntaina 11.6. klo 10. Saarnan pitää piispa Kaisamari Hintikka. Messu lähetetään jälkilähetyksenä juhannusviikon sunnuntaina 25.6. Yle Radio 1:ssä.
Medialähetyspäivät järjestetään 9.–11.6. Hyvinkään kirkossa ja seurakuntakeskuksessa (Hämeenkatu 16). Tarkemmat tiedot ja tapahtuman nettistriimit löydät netistä osoitteesta sansa.fi/MLP23.