Perinteen mukaan palkkio kuuluu antaa vasta viikon kuluttua pääsiäisenä.
Virvon, varvon, tuoreeks, terveeks -loru on varmasti tutuin virpomistoivotus. Hyvinkään Karjala-seuran museovastaava Eevaliisa Kurjen mukaan se ei ole suinkaan ainoa.
Hänellä on pikkuinen pussi, joka täynnä erilaisia ”virpolukuja”.
– Virpolukuja on satoja. Lapsuudessamme niitä opeteltiin ulkoa ja harjoiteltiin.
Joukossa on hauskojakin toivotuksia, kuten ”lakatkoon lonkkas kolottamasta, poloset polvet narisemasta, heretköön roppa rupsahtamasta, liiat lihat löllymästä”.
Emännälle saatettiin toivoa leveää perää ja isännälle ihravatsaa.
Virpomisperinne on lähtöisin Karjalasta, jossa virvottiin perheenjäseniä, sukulaisia, kummeja ja naapureita.
Tuntemattomia ei virvottu.
Virpomalla haluttiin tuottaa onnea, terveyttä, hyvää satoa ja siunausta tulevalle vuodelle.
Virpomapäivä oli palmusunnuntai. Silloin herättiin jo aamuviideltä, sillä parasta oli, jos virpoja pääsi yllättämään isäntäväen, kun he olivat vielä sängyssä.
Virpomavitsat askarreltiin samalla tavalla pajusta kuin nykyään.
Kurjen lapsuudessa pajunkissoja kutsuttiin palmuiksi. Tämä viittasi Raamatun kertomukseen, jossa kansa heitti palmunoksia Jeesuksen eteen, kun tämä ratsasti palmusunnuntaina Jerusalemiin.
Ortodoksiperinteessä oksan tuli olla kolmihaarainen ja jokaiseen haaraan askarreltiin paperista kukkanen. Luku kolme viittaa pyhään kolminaisuuteen.
– Kukat saattoivat olla hyvin taidokkaasti tehtyjä. Me lapset käytimme usein kiiltäviä karkkipapereita, joita säästimme joulukarkeista.
Ortodoksiperinteeseen kuului, että vitsat siunattiin pitämällä niitä ikonin takana. Virpomaoksa lahjoitettiin aina virvottavalle.
– Meillä kotona oli tapana, että vitsat säilytettiin. Ortodoksiperinteeseen kuului, että vitsat poltettiin pääsiäiskauden lopussa helatorstaina, Kurki kertoo.
Entä sitten se palkkio? Käytäntö, että palkkio annetaan heti, on tämän päivän peruja.
Alkuperäiseen karjalaiseen perinteeseen kuuluu, että palkkio haettiin vasta viikon päästä pääsiäissunnuntaina.
– Palkkiona saattoi olla pulla, omena, kananmuna tai lakua. Rahaa ei annettu. Poikkeus oli, jos virvottiin vitsalla, joka oli koristeltu sanomalehtipaperilla. Tämä merkitsi köyhää virpojaa. Hänelle annettiin rahaa, jonka hän vei vanhemmilleen.
Nykyinen tapa, että virpojat pukeutuvat noidiksi tai muiksi hahmoiksi, on niin ikään myöhemmin tullut.
Karjalassa virpomassa käytiin ihan tavallisissa vaatteissa. Ajan myötä karjalaiseen virpomisperinteeseen on kuitenkin sekoittunut länsisuomalaista noitaperinnettä.
Pohjanmaalla poltettiin myös pääsiäiskokkoja eli pääsiäisvalakioita. Tulen ja loitsujen avulla haluttiin pitää loitolla paha, joka temmelsi maailmassa, kun Jeesus makasi haudassa.
Ihmisten lisäksi ennen virvottiin myös kotieläimet.
– Karja ja hevoset olivat tärkeitä, joten onnea haluttiin toivottaa myös niille.
Kurjen lapsuuden pääsiäiseen kuuluivat myös solmupullat, jotka leivottiin pääsiäistipun näköisiksi, sekä piimäpiirakka, jossa oli rusinoita.
Pääsiäisenä syötiin pashaa ja kulitsaa. Lapset maalasivat keitettyjä kananmunia.
– En muista, että kukaan meidän kylällä olisi syönyt pääsiäisenä lammasta. Kasvatimme lampaita villan takia, joten ei olisi tullut mieleenkään, että ne olisi lahdattu.
Mämmi paistettiin tuohiroposissa, jotka Kurjen mamma oli kesällä taitellut.
– Ropo kasteltiin ja mämmi paistettiin matalassa lämpötilassa, mutta silti sai jännittää, ettei tuohi syttynyt uunissa palamaan.
Pääsiäislauantaina riihen hirteen ripustettiin myös pääsiäiskiikku, jossa oli pitkä lauta, johon mahtui monta lasta keinumaan samaan aikaan.
Palmusunnuntaina 2.4. klo 12–15 Hyvinkään Karjala-seuran museolla (Kankurinkatu 4-6, ovi C2) järjestetään virpomispäivä. Tarjolla on kahvia.