Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nyt se on varmaa: Siivousalan lakko alkaa huomenna – Näin työnseisaus laajenee valtakunnalliseksi

Palvelualojen ammattiliitto PAMin hallitus hylkäsi valtakunnansovittelijan kolmannen sovintoehdotuksen PAMin ja Kiinteistötyönantajat ry:n välisessä työriidassa. Alan kolmas lakko alkaa huomenna torstaina. Lisäksi PAMin hallitus on päättänyt uusista lakoista, jotka alkaisivat 13. huhtikuuta.

PAM kertoo asiasta tiedotteessaan.

– Pienipalkkaiset siivoojat ja kiinteistönhoitajat ansaitsevat kunnon palkankorotukset. Tämä ehdotus ei vielä ollut kokonaisuutena riittävä, sanoo PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen tiedotteessa.

Kokoaikaisen siivoojan vähimmäispalkka on 1809 euroa kuukaudessa. Alalla on paljon vastentahtoisesti osa-aikaisia työntekijöitä, joiden ansiot jäävät pieniksi tai ovat epävarmat.

Lakko alkaa siis huomenna torstaina kello 00.00 ja päättyy lauantaina kello 24.00. Lakon piirissä on noin 27 000 työntekijää 18 yrityksessä.

Sen lisäksi PAMin hallitus on päättänyt kahdesta uudesta lakosta kiinteistöpalvelualalle viikolla 15. Ellei palkoista ja työehdoista saada sovittua, ovat kaikki kiinteistöpalvelualan työt lakossa kaikissa alan yrityksissä 13.–14. huhtikuuta.

Tämän jälkeen alan suurimmissa yrityksissä alkaa toistaiseksi voimassa oleva lakko 15. huhtikuuta klo 00.00 ja koskee kiinteistöpalvelualan työntekijöiden työehtosopimuksen mukaisia töitä seuraavissa yrityksissä:

ISS Palvelut Oy

L&T Kiinteistöhuolto Oy

L&T Siivous Oy

L&T Teollisuuspalvelut Oy

RTK-Palvelu Oy

SOL Kiinteistöpalvelut Oy

SOL Palvelut Oy