Johanna Kareen näyttely on nähty jo yli 80 kunnassa.
Jo yli 80 Suomen kunnassa kiertänyt Minuunkin sattui -valokuvanäyttely on esillä Tapainlinnan koulun aulassa. Näyttely koostuu henkilökuvista ja tarinoista, jotka kertovat kiusaamisesta, kiusaamisen seurauksista ja siitä selviämisestä.
Näyttely on yksi valokuvataiteilija Johanna Kareen lukuisista valokuvanäyttelyistä, jotka käsittelevät marginaalissa eläviä ihmisiä. Kare on kuvannut muun muassa kehitysvammaisia, vankeja, vammaisia ja sotalottia.
– Haluan antaa heille ääneni ja tuoda heitä yhteiskunnassa näkyväksi. Tässä näyttelyssä halusin antaa kasvot koulukiusaamiselle, herättää toivoa heissä, joita kiusataan sekä tuoda esille kiusaajille, mitä heidän tekonsa saa aikaan.
Näyttely patistaa ihmisiä tekemään hyviä asioita vaikeiden asioiden eteen.
– Toivon, että näyttely antaa myös vertaistukea ja voimaannuttaa. Siksi halusin kuviin julkisuuden henkilöitä, koska he ovat esikuvia nuorille, hän kertoo.
Mukana on useita tunnettuja ja menestyneitä henkilöitä, kuten juontaja Shirley Karvinen, muusikko Jannika Wirtanen ja kirjailija Rosa Meriläinen.
Tapainlinnan kouluun Kareen kutsui Hyvinkään koulujen kulttuuriyhdistys Vilkastus.
Vilkastus on järjestänyt vuosien saatossa monenlaisia esityksiä, konsertteja, näytelmiä, musikaaleja. Tämä on ensimmäinen yhdistyksen Hyvinkäälle tuoma valokuvanäyttely. Laura Tsutsunen Kulttuuriyhdistys Vilkastuksesta kertoo nähneensä näyttelyn ennen koronaa Mäntsälässä.
– Ajattelin heti, että se on saatava Hyvinkäälle. Kuvan voima on vaikuttava. Varsinkin kun esillä on julkisuuden henkilöitä kertomassa omista kokemuksistaan, kuinka he ovat selvinneet kiusaamisesta.
Tsutsusen mukaan kiusaaminen on valitettavasti yhä edelleen ajankohtainen asia. Kiusaamista tapahtuu niin lasten kuin aikuisten kesken. Koulukiusaamiseen on vaikea puuttua, sillä sitä tapahtuu silloin kun aikuisia ei ole läsnä.
Se on myös usein hankalasti havaittavissa, sillä se tapahtuu pienin ilmein ja elein. Se voi olla sanatonta mitätöintiä ja ulkopuolelle jättämistä.
– Siksi on tärkeää, että kiusaamisesta keskustellaan ja siihen puututaan. Meillä jokaisella on valta vaikuttaa siihen, Tsutsunen sanoo.
Hyvinkään koulujen kulttuuriyhdistys Vilkastus tulee järjestämään syksyllä myös Tarinateatteri-teatteriesityksen, jonka avulla pyritään ennaltaehkäisemään huonoa oloa, joka aiheuttaa kiusaamista.
– Kun ihmisillä on hyvä olo, ei heidän tarvitse käyttäytyä huonosti toisiaan kohtaan.
Minuunkin sattui -valokuvanäyttely kiertää kevään ajan Hyvinkään kouluja.
Näyttelyä voi tilata eri tilaisuuksiin.
Toukokuun lopulla se tulee näytille Hyvinkään kirjastoon, jossa kuka tahansa voi käydä sen katsomassa.
Lisätiedot www.johannakare.com.