Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uutisten viikon lukupaketissa asiaa somesta ja tulevaisuuden toimittajasta

Huimat kävijäluvut koronakauden jälkeen – Näin kauppakeskuksilla pyyhkii nyt

Suomalaisten kauppakeskusten kokonaismyynti kasvoi heinä-syyskuussa keskimäärin 4,7 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kasvu oli ripeintä syyskuussa, jossa vertailulukua painoivat vuoden 2021 syyskuun kiristyneet koronarajoitukset.

Ilmiöstä kertoo Suomen kauppakeskusyhdistys tuoreessa tiedotteessaan.

Kävijöitä keskuksissa oli peräti 13,5 prosenttia enemmän kuin viime vuoden kolmannella neljänneksellä. Kuluvan vuoden tammi-syyskuun kokonaismyynti on reilut kahdeksan, ja kävijämäärä yli 18 prosenttia suurempi kuin vuoden 2021 vastaavalla ajanjaksolla.

Kauppakeskusten suurista toimialoista isoin myynnin kasvu nähtiin kahviloissa ja ravintoloissa, joissa toipuminen pandemiasta on ollut kuluvana vuonna ripeää.

Kahviloiden ja ravintoloiden myynti oli heinä-syyskuussa lähes 19 prosenttia suurempi kuin vastaavana ajanjaksona vuonna 2021, ja tammi-syyskuun myynnissä oltiin peräti 36 prosenttia viime vuotta edellä. Myös kauneuden ja terveyden tuotteiden myynti kasvoi ripeästi, yli 13 prosenttia.

Muodin ja asusteiden myynti oli heinä- ja elokuussa vuotta 2021 matalampaa, mutta syyskuun ripeän kasvun ansiosta koko vuosineljänneksen myynnin kasvu nousi kolmeen prosenttiin.

Pandemia-aikana kohtuullisen hyvin menestyneellä vapaa-ajan tuotteiden toimialalla heinä-syyskuun kokonaismyynti sen sijaan laski reilut seitsemän prosenttia viime vuoteen verrattuna.

Kauppakeskusten suurimman toimialan, päivittäistavara- ja tavaratalokaupan, myynnin kasvu kiihtyi 6,7 prosenttiin vuoden kolmannella neljänneksellä.

Tulokset perustuvat Suomen Kauppakeskusyhdistyksen myynti- ja kävijäindeksiin, johon tiedot on kerännyt KTI Kiinteistötieto Oy. Myynti- ja kävijätietoja on seurattu vuodesta 2011 lähtien. Uusimmassa päivityksessä on mukana 48 kauppakeskusta.