Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uutisten viikon lukupaketissa asiaa somesta ja tulevaisuuden toimittajasta

Joka kolmas suomalainen joutuu vähentämään joululahjarahojaan – Tällainen on nyt tyypillinen lahjakassa

Kiristynyt taloustilanne vaikuttaa myös suomalaisten joululahjaostoksiin, ja moni joutuu miettimään niihin kuluvaa rahasummaa aiempaa tarkemmin.

S-ryhmä on tehnyt tästä asiakastutkimuksen ja kertoo tuloksista tiedotteessaan.

Yli puolet tutkimukseen vastanneista suomalaisista kertoo kiinnittävänsä tänä jouluna aiempaa enemmän huomiota lahjaostostensa hintaan, ja reilu kolmannes sanoo joutuvansa tinkimään lahjaostoksista.

Kaksi kolmesta puolestaan joutuu miettimään joululahjoihin kuluvaa rahasummaa tänä vuonna ainakin jonkin verran.

Lasten suosikkiesiintyjät mukana: Tapiolassa juhlitaan jälleen joulunavausta

Tyypillisimmin joululahjoihin aiotaan käyttää tänä vuonna 100–300 euroa. Jouluruoan ostamiseen taloustilanteella on hieman vähemmän vaikutusta kuin lahjojen hankintaan.

Täysin joululahjoista ei kuitenkaan haluta tinkiä, vaan tyypillisimmin niihin käytetään 100–300 euroa.

Keskimäärin käytettävä summa oli tutkimuksessa 313 euroa. Neljännes vastaajista arvioi käyttävänsä lahjoihin tänä vuonna vähemmän rahaa kuin viime vuonna, ja vain joka kymmenes aikoo käyttää rahaa viime vuotta enemmän. Ainoastaan yksi prosentti vastaajista ei aio käyttää lainkaan rahaa joululahjoihin.

Mummojen joulupuoti avaa lauantaina ovensa Virkkalassa: "Meillä ei ole koskaan ollut näin isoa tilaa"

Useimmiten joululahjoiksi ostetaan tänä jouluna tavaroita, syötäviä lahjoja sekä lahjakortteja. Tavaroiden osalta suosituimpia hankintoja pukinkonttiin ovat lelut, vaatteet, kirjat sekä kosmetiikka.

Tutkimus joululahjojen ostamisesta jouluna 2022 toteutettiin 22.–29. syyskuuta ja siihen vastasi yli 3 000 S-ryhmän asiakasomistajaa eri puolilta Suomea.