Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue lisää näköislehdestä: Julmuus sateenkaariväkeä kohtaan ajoi Anin vuosiksi seurakuntatyöstä

Ajassa: Hautajaiset olivat ennen suuria tapahtumia, joihin oli kuolinilmoituksessa avoin kutsu. Nykyään useimmissa kuolinilmoituksissa kerrotaan, että hautajaiset on vietetty perhepiirissä.

Ajassa: Unen ammattilainen Henri Tuomilehto on tehnyt parempia nukkujia niin NHL-pelaajista kuin tavallisista kansalaisistakin. Siihen ei hänen mukaansa vaadita suuria oivalluksia – enemmänkin tahtoa ja säntillisyyttä.

Asuminen: 60-neliöinen kaksio taipuu viisihenkisen perheen kodiksi, kunhan tilan käyttö mietitään tarkkaan. Inkeri Taurulan kodissa on esimerkiksi nokkelia säilytysratkaisuita.

Henkilö: Ani Iivanainen kouluttautui sosionomi-diakoniksi, mutta etääntyi seurakunnasta 18 vuodeksi. Syynä oli keskustelu samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröinnistä. Se oli Iivanaisen mukaan julmaa ja jopa suoraa henkistä väkivaltaa. Hän on itse tiedostanut pienestä lapsesta saakka, että ei ole perushetero. Nyt hän on kuitenkin löytänyt tiensä takaisin seurakuntaan, missä hän työskentelee sateenkaariyhteyshenkilönä.

Lue liite tänään näköislehdestä.

Näköislehti kuuluu kaikkiin Aamupostin tilauksiin. Aktivoi lukuoikeutesi tästä.

Voit kokeilla Aamupostin verkkopalveluja kolmen kuukauden ajan hintaan 4 euroa / kuukausi. Kokeile kolme kuukautta!