Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uutisten viikon lukupaketissa asiaa somesta ja tulevaisuuden toimittajasta

Kiukuttelevan lapsen möyhyyn ei tarvitse lähteä mukaan, sanoo vanhemman kiukkukirjan tekijä Päivi Vuolle

Jokaisen perheenjäsenen sanomiset ja tekemiset vaikuttavat koko perheen hyvinvointiin.

Mitä tehdä, jos perheen lapsen tai teini-ikäisen kiukunpurkaukset vievät koko perheen mennessään?

– Lapset ja nuoret ovat aika taitaviakin painelemaan aikuisten nappuloita niin, että tunteet lähtevät meitä viemään, psykiatrian sairaanhoitaja ja perheneuvoja Päivi Vuolle sanoo.

Hyvinkään ja Nurmijärven seurakunnan perheasiain neuvottelukeskuksessa ja osin omalla toiminimellä työskentelevä Vuolle (entinen Nurmi) on kirjoittanut tietokirjoja lasten ja nuorten kiukusta ja vaikeista tunteista.

Vuonna 2013 ilmestyi Lapsen ja nuoren viha (Nurmi, Päivi) ja vuonna 2020 yhteistyössä Heli Pruukin kanssa Vanhemman kiukkukirja, jonka toivotaan tuovan apua vanhemmalle itselleen tunnistaa, mitä hänessä tapahtuu, kun lapsi ilmaisee aggression tunteita.

Vuolteen mukaan on normaalia, että lapsen kiukku ja viha aiheuttavat aikuisissa pelkoa, surua, turhautumista, jopa vihan tunteita.

– Omaa kiukkuaan ei tarvitse pelästyä. Tunteet eivät ole itsessään hyviä tai pahoja. Kyse on siitä, annammeko niille vallan viedä.

Lastenpsykiatri Daniel Siegel puhuu aivojen ala- ja ylätiestä. Kun annamme tunteiden viedä, tipahdamme aivojen alatielle.

Empatia, järkevyys, kyky hahmottaa syy-seuraussuhteita kytkeytyvät pois päältä, menetämme suhteellisuudentajumme.

– Tällöin olisi tärkeää päästä takaisin aivojen ylätielle ja saada tilanne haltuun. Jos emme saa tunteistamme kiinni, voi seurauksena olla, että alamme käyttäytyä itsekin kuin lapset. Taannumme.

Konfliktitilanteessa tärkeintä olisikin pysähtyä omien tunteiden äärelle ja miettiä, mitä ne meistä kertovat, mitä meissä sillä hetkellä tapahtuu.

Kun teini tulee kotiin puolenyön aikaan, saamamme raivokohtaus kertoo todennäköisesti siitä, että olemme olleet suunniltamme pelosta ja huolesta.

– On ensin asetettava happinaamari omille kasvoille ja vasta sitten autettava lasta. Jos lähdemme lapsen möyhyyn mukaan, on soppa valmis, Vuolle sanoo.

Huutamisen sijaan olisikin tärkeä jutella teinin kanssa, millaista pelkoa hänen käyttäytymisensä on saanut aikaan.

– Perheen jokaisen jäsenen on tärkeä ymmärtää, että tekemiset ja sanomiset vaikuttavat toisiin. Niiden kautta toinen ilahtuu, harmistuu, tulee onnelliseksi.

Kun opimme avaamaan omia tunteitamme ja opimme kuuntelemaan, mitä on lapsen ja nuoren kiukun ja raivon takana, auttaa se luomaan parempaa perheilmapiiriä, jossa kaikilla on hyvä olla.

Aina ei konflikteilta voi välttyä. Joskus raivo ja kiukku vain tulevat.

Näissä tilanteissa Vuolle suosittelee vetäytymään hetkeksi omaan rauhaan. Laskee käden sydämelle, hengittelee muutaman kerran syvään tai laskee kylmää vettä ranteille.

Jos kiukku on päässyt valloilleen, voi aina ottaa takapakkia ja pyytää lapselta anteeksi.

– Myös aikuisen on syytä oppia tulemaan vastaan, oppia nöyrtymisen taitoa. Se on parasta pääomaa lapsille – tajuta, että me teemme kaikki virheitä ja että voimme yrittää uudelleen. Yksin ei vanhemman tarvitse jaksaa – apua saa ja kannattaa hakea!

Rangaistuksia Vuolle pohtisi tarkkaan. Jos lapsi on vaikkapa netissä sivuilla, joissa ei saa käydä, on hyvä ehkä ottaa kännykkä hetkeksi pois.

Jos lapselta joutuu koko ajan kieltämään puhelimen käytön tai pelaamisen, onko syytä ehkä miettiä, toimivatko rangaistukset, oppiiko lapsi asetetuista rangaistuksista.

Vuolle muistuttaa, että lapset ja nuoret ovat keskeneräisiä ja tarvitsevat kasvurauhaa. Aivot kehittyvät 25 vuoden ikään saakka.

– Lapsi tarvitsee aikuisuutta kasvunsa tueksi.