Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uutisten viikon lukupaketissa asiaa somesta ja tulevaisuuden toimittajasta

Kemikaalivuoto Järvenpään Wärtsilän teollisuusalueella ohi – kaksi viety sairaalaan

Järvenpäässä Jampan pohjoisosassa Wärtsilän teollisuusalueella oleva kemikaalivuoto on saatu hallintaan ja aiemmin alueelle annettu vaaratiedote on nyt kumottu. Poliisi alkaa purkaa eritystä Wärtsilän alueella.

Vaarallisen aineen onnettomuus sattui Levysepänkaarella sijaitsevassa Kierto Ympäristöpalvelut Oy:n jätteenkäsittelypaikalla. Kaksi henkilöä altistui typpihapolle ja heidät vietiin sairaalaan.

– Tilanteessa neutraloitiin typpihappoa ja se aiheutti tavallista voimakkaamman reaktion, Kierto Ympäristöpalvelut Oy:n toimitusjohtaja Antti Eriksson kertoo.

– Prosessi on vakiintunut, joten jätteen seassa on ollut joitain typen oksideja, mikä aiheutti voimakkaan reaktion, hän jatkaa.

Eriksson sanoo tapahtuman olleen erittäin harvinainen, eikä yrityksessä ole koskaan aiemmin tapahtunut mitään vastaavaa.

Kaksi sairaalaan joutunutta henkilöä olivat käsittelemässä reaktorissa tätä jätetyyppiä. Paikalla oli samaan aikaan muitakin henkilöitä, mutta muut eivät loukkaantuneet.

Päivystävä palopäällikkö Olli Korteniemi toteaa Twitterissä, että tilanne oli erittäin vaativa tehtävä ja olisi ollut mahdollisuus, että vuoto olisi levinnyt laajemmalle.

Pelastuslaitos tiedotti kello 20 jälkeen, että kemikaali on varmistunut. Kyseessä on yhdistelmä, jossa on useita vaarallisia aineita: typpihappoa, fluorivetyä ja etikkahappoa.

Keski-Uudenmaan pelastuslaitos sai hälytyksen alkuillasta kello kuuden jälkeen. Paikalla on ollut pelastuslaitoksen mukaan parisenkymmentä yksikköä.

Liikenne oli katkaistuna Vähänummentieltä Jamppaan sekä Saunakallion K-marketin liikenneympyrästä Jamppaan päin. Poliisi ohjasi liikennettä.

Kemikaalipilvi levisi pääradan suuntaisesti etelään ja pelastuslaitos kehotti Saunakallion ja Jampan alueen asukkaita suojautumaan sisälle ja sulkemaan ilmastointi sekä seuraamaan radiota ja televisiota.