Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijan juttu | Legomaraton muuttui hankkeesta jokavuotiseksi tapahtumaksi – Jussilankadun päiväkodissa suurin osa perheistä on mukana

Jussilankadun päiväkodissa Hyvinkäällä yksi tärkeä syksyyn kuuluva yhteisöllinen perheiden kanssa vietettävä ilta alkaa kutsukorttien tekemisellä.

Jokainen lapsi rakentaa Lego-palikoista mieleisen rakennelman. Lapsi ja teos kuvataan kutsuun, jonka valmistukseen lapsi osallistuu taitojensa mukaisesti. Oman lapsen tekemä kortti on saanut perheet osallistumaan iltaan.

Legomaratoniksi nimettyä tapahtumaa ollaan elvyttämässä uudelleen koronavuosien jälkeen. Päiväkodin henkilökunta kertoo, että joskus mukana on ollut jopa 90 prosenttia perheistä.

Tapahtuma aloitettiin yhteisellä liikuntaleikillä. Tästä perheet suuntasivat päiväkodin pihalle rakennettuun liikuntarataan.

Rata suunnitellaan ja rakennetaan aina kaikille soveltuvaksi. Pisteissä harjoiteltiin muun muassa tasapainoa, hyppimistä, koordinaatiota ja tehtiinpä paksulle patjalle jopa kuperkeikkoja. Viimeisessä pisteessä jokainen perhe otti perheselfien.

Kierrettyään radan saivat lapsi ja aikuinen laittaa ryhmän omalle alustalle yhden valitsemansa Lego-palikan. Näin syntyi jokaiselle päiväkodin lapsiryhmälle oma rakennelma. Rakennelma ja illasta otetut valokuvat laitettiin esille ryhmään, jossa niitä voi ihastella yhdessä.

Legomaratonin juuret ovat vuosina 2009–2010 Hyvinkään varhaiskasvatuksessa toteutetussa Hyvinvoiva liikkuva lapsi -hankkeessa.

Hankkeen päätavoitteena oli tukea monipuolisesti varhaiskasvatusikäisen lapsen hyvinvointia arjen menetelmin. Lisäksi hankkeessa aktivoitiin vanhempia mukaan toimintaan ja tiedostamaan arkiliikunnan merkitys lapsen hyvinvoinnille.