Polttoaineiden ja muiden energiahintojen nousu on vaikuttanut tai lykännyt yli joka viidennen (23 prosenttia) suomalaisen auton hankinta-aikeita. Yleinen elinkustannusten nousu ja taloudellinen epävarmuus taas on ollut 15 prosentille merkittävä tekijä.
Tämä selviää LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselytutkimuksesta, johon vastasi 27.5.–3.6.2022 välisenä aikana 1 085 suomalaista. He edustavat maan 15–79-vuotiasta väestöä (pl. Ahvenanmaan maakunnassa asuvat).
Moni kyselyyn vastannut puntaroi nyt kenties aiempaakin enemmän sitä, millainen auto kannattaisi hankkia: kyselyn mukaan lähes joka viides vastaaja (18 prosenttia) kertoo kokeneensa käyttövoimien muutoksiin tai yleensä auton valintaan liittyvää epävarmuutta.
Kyselyn vastaajat edustavat kaikkia suomalaisia, eivät siis vain auton hankintaa harkitsevia. Tuloksissa kärkipäähän nousevat tekijät mietityttänevät siis laajasti nyt auton ostoa pohtivia.
Arjen katsaus -tulosten mukaan moni suomalainen on törmännyt viime aikoina automarkkinoiden pullonkauloihin. Vastaajista 6 prosenttia kertoo, että omiin auton hankinta-aikeisiin on viimeisen vuoden aikana vaikuttanut uusien autojen heikko saatavuus tai pitkät toimitusajat.
Vastaavasti käytettyjen autojen saatavuusongelmat tai pitkät toimitusajat nostaa esiin 4 prosenttia vastaajista.
– Tällä hetkellä uutta autoa voi joutua odottamaan tavallista pidempään. Esimerkiksi ladattavan auton tehdastilauksessa voi kestää puolesta vuodesta jopa yli vuoteen. Tähän on useampia syitä, kuten autonvalmistuksessa tarvittavien raaka-aineiden, puolijohteiden sekä muiden komponenttien saatavuuden heikentyminen mm. pandemian ja Venäjän hyökkäyssodan myötä, kertoo LähiTapiolan autopalveluista ja liikenneturvallisuudesta vastaava johtaja Tapani Alaviiri tiedotteessa.
– Uusien autojen saatavuusongelmat taas heijastuvat käytettyjen autojen kauppaan. Esimerkiksi ladattavien autojen kysyntä on ollut kasvussa kansainvälisesti, mikä on nostanut joidenkin käytettyjen ladattavien automallien hintoja. Dieselautojen menekki taas on ollut pienenemään päin, mikä vaikuttaa niiden hintakehitykseen, hän jatkaa.
Autoalan Tiedotuskeskuksen mukaan tänä vuonna sekä uusien että käytettyjen autojen kauppa on käynyt selvästi viime vuosia verkkaisemmin. Uusien autojen ensirekisteröinnit laahaavat, kun valmistajat eivät saa toimitettua autoja, vaikka tilauskirjat olisivat pitkät.